Minun laparoscopiani

Teksti ei välttämättä sovi heikkovatsaisille ja muuten herkille.

Häräämisen jälkeen ei saanut syödä mitään ja vaikka vähän olisi saanut juoda, en kuitenkaan juo. Poistan kynsilakat ja peseydyn huolellisesti. Puen mukavat vaatteet päälle ja lähdemme sairaalaan. Päiväkirurgisella saan nopeasti päälleni sairaalan vaatteet ja minut viedään televisiohuoneeseen muiden leikkausta odottavien kanssa istumaan. Mieheni lähtee kotiin, odotustiloissa ei ole odottajille tilaa. Saan muutaman särkylääkkeen. Hetken odottamisen jälkeen minut ensin haastattelee sairaanhoitaja ja sen jälkeen leikkaava lääkäri. Lääkäri on onneksi sama, kuin oli muutama viikko sitten yhteislääkärikäynnillä. Televisiohuoneessa ehdin istumaan sen ajan, kun minulta menee kahden ranskalaisen letin tekemiseen, eli melkoisen nopeasti minut vietiin jo leikkaushuoneeseen.

Huoneessa odotti vastaavan näköinen sänky, kuin gynellä normaalistikin. Iso valaisin odotti sängyn päässä. Housut ja aamutakki pois ja sängyn reunalle makamaan. Jalat telineisiin, johon ne myös kiinnitettiin tiukasti, mutta mukavasti kiinni. Sairaanhoitajia oli ympärillä kolme kiinnityksiä tekemässä. Juttelivat mukavia. Yksi kiinnitti oikean käteni telineelle, jossa käteni sai levätä koko leikkauksen ajan. Käteen laitettiin verenpaineen mittauslaite ja sykkeen seurantapuristin sormenpäähän. Kanyyli laitettiin myös samaan käteen. Sairaanhoitaja ihmetteli matalaa verenpainettani. 60/112 oli kuulemma hyvin matala henkilölle, joka on menossa leikkaukseen. Toinen käteni sidottiin tiukasti toiseen kylkeeni kiinni. Lisäksi laitettiin erilaisia lätkiä ympäri kehoani ja nukutuksen tilaa seuraava juttu otsaani. Anestesialääkäri tuli, ja haastatteli minua hiukan. Päätettiin lääkityksestä ja sain kanyyliin esilääkitykset. Sen jälkeen sain happea ja jotakin, joka sai korvani humisemaan. Puoli minuuttia ja olin tiedoton.

Seuraava havainto on heräämöstä, aikaa on kulunut muutama tunti. Saan kuulla, että jotakin on löytynyt, kun parinkymmenen minuutin sijaan hoitoon on mennyt tunti ja 40 minuuttia. Hoitaja lohduttaa, kaikki on hyvin. Itken hieman ja nukahdan uudestaan. Unien jälkeen herään, kysyn syötävää, hoitaja mielellään tuo kaakaota, leipää, jogurttia ja pillimehun. Syön osan ja tulee huono olo. Hoitaja kiikuttaa juuri ajoissa oksennuspussin, sinne menee päivän ainoa ruoka. Yritän huuhdella pahan maun pois pillimehun lopulla ja kaakaolla. Muuta ei ole tarjolla. Käännän kylkeä ja nukahdan.

Seuraavan kerran kun herään, lääkäri on sopivasti paikalla. Pyydän, että saan tulokset, jotta ei tarvitse odotella. Toivon, että muistan mitä on puhuttu vielä myöhemmin. Onneksi kuulen, tuloksista tulee paperit vielä myöhemmin kotiin. Lääkäri kertoo, että endometrioosi sairautta on löydetty kohdun takaa. Munasarjat olivat  kiinnittyneet kohdun taakse. Vasen munatorvi oli täysin auki, oikea ei. Leikkauksessa oli poltettu/poistettu kiinnikkeitä ja ilmeisesti myös tukkeelle oli tehty jotakin. Lisäksi vatsaani on ruiskutettu ja jätetty puoli litraa jotakin nestettä, joka nyt sitten vaikuttaa loppuja endometrioosikudoksia poistavasti (?). Mitään estettä luomuraskautumiselle ei lääkärin mukaan ole, mutta toisaalta he kuitenkin laittavat lähetteen nyt Naistenklinikalle. Lisäksi voisi vielä paikallisesti tehdä uudelleen progesteronilabrat ja kokeilla, josko Clomifenilla saataisiin parempi ovulaatio aikaiseksi. Taisi olla jotakin puhetta vielä tämän leikkauksen seurannastakin, en ole varma. Luultavasti lääkärikäynnin jälkeen olen nukahtanut taas.

Heräillessäni hoitajat alkavat tiedustella, josko pystyn jo kävelemään, kokeilen kerran, mutta palaan pian takaisin sängylleni, jossa pidättelen pahoinvointia. Hoitaja päättää antaa minulle jotakin pahoinvointiin. Makailen hetken ja nukahdan jälleen. Herätessani tutkailen vatsaani, sidetaitoksia on kolme; yksi navan päällä, yksi keskellä alhaalla ja yksi vasemmalla. Leikkausalue on vaaleanpunainen, puhdistusaine on kuulemma pinkkiä. Kipuja ei juurikaan ole, muutakuin noustessa, mutta pää on sekaisin. Huippaa ja heikottaa, väsyttää todella paljon. Toisaalta kello lähestyy kolmea, hoitajat hoputtavat nousemaan. Jos ei voi todistaa pystyvänsä olemaan sängystä pois, joutuu jäämään sairaalaan yöksi. Yritän taas nousta, käyn varovasti pukemassa omat vaatteet päälle. Eiköhän se tästä. Soitan miehelle, jotta tulee hakemaan.

Mies tulee jonkin ajan päästä. Kertoo, että näytän väsyneeltä ja hyväilee poskea. Pitää lujasti kädestä, kun hitaasti kävelemme autoa kohti. Automatka ei ole pitkä ja mies yrittää ajaa mahdollisimman tasaisesti. Ajaa suoraan oven eteen, jotta ei ole pitkä matka sisälle. Nousen autosta ilmeisesti liian nopeasti, koska huono olo tulvahtaa taas. Ryntään vessaan ja oksennan taas kunnes mitään ei enää tule. Onneksi olen kotona ja hammastahna ja harja on ihan vieressä. Mies lähtee vielä apteekkiin, tilaan suuvettä lääkkeitten lisäksi ja yskänpastilleja kurkkukipuun. Minulle on ilmeisesti laitettu putki leikkauksen ajaksi kurkkuun, joten se on tosi karhea. Mies on maailman paras. On ostanut kaikenlaista terveellistä ja toisaalta herkkuja, jotta ainakin jotakin saan syötyä.

Ilta menee sohvalla, välillä yritän syödä vähän jotakin. Pää on tokkurassa ja vielä kerran joudun oksentamaan. Illemmalla alkaa kivut nousemaan. Leikkausinfopapereissa lupailtu pallea- ja hartiakipu(?) tekevät tuloaan ja haittaavat hieman myös yöunia. Nämä kivut johtuvat hiilidioksidista, jota kertyy leikkauksen aikana. Minusta tämä on hyvin erikoista, vatsaa operoidaan ja suurimmat kivut on hartioissa.. Otan särkylääkkeen, mutta ihan hirveästi ne eivät vaikuta noihin kipuihin, on vain etsittävä itselleen suht mukava asento, jossa voi nukkua. Illalla otin vain toista särkylääkkeistä, mutta nytkin hartiaan sen verran sattuu, että taidan ottaa jatkossa molempia, kun kerran niin saa tehdä.

Olo on tänä aamuna jo ihan hyvä, tänään saan käydä jo suihkussakin. Taidan myös syödä jotakin, kun eilisen ruuat menivät enemmän tai vähemmän hukkaan. Kurkku on edelleen karhea ja hieman yskittää. Vatsa on todella turvoksissa, nyt saisi todella komeita masukuvia, but I think I'll pass.. ;)

Sairaslomaa sain keskiviikolle asti, se voi olla ihan hyvä asia. Pidän uimisesta, mutta kunnes haavat ovat parantuneet, en saa käydä uimassa. Uimatauko kestää siis puolisentoista viikkoa. Liikuntaa saa harrastaa olotilan mukaan muuten. Keli olisi kaunis, joten jos olo vaan sallii, otamme tänään kameran mukaan ja liikumme hitaasti ja kuvailemme kaunista syksyä. Olen ilmoittautunut maanantai-illalle työpaikan zumbaan. Jos sinne pääsen, menen jo tiistaina töihinkin. Se jää nähtäväksi.

Kaiken kaikkiaan tutkimuksesta jäi positiivinen olo. Olen tyytyväinen, että valittiin laparoscopia ultraäänitutkimuksen sijaan. Tässä saatiin kuitenkin jotakin hoitojakin tehtyä. Toisaalta sain selkeän vastauksen kysymykseeni, onko minulla endometrioosi vai ei. Olen positiivisella mielellä, koska olen varma että tästä ne asiat lähtevät suttaantumaan. :)

PS. Kiitos haasteista, ehdin varmasti vastailla siihen seuraavien päivien aikana.