Tekemistä on onneksi ollut, viikonloppuna hoidin suuren osan jouluostoksista, jotta sain ne annettua viikonloppuna kylässä käyneiden vanhempieni matkaan. Emme siis käy kotipaikkakunnallamme ennen joulua. Porukoiden vierailu tarkoitti myös monipuolista paikkojen siistimistä ja siivoamista ja puunaamista.
Porukoiden lähdettyä aloimme valmistautumaan maalausurakkaan, nyt on vuorossa yläkerran aula, jatkuen porrasseinämistä alakertaan. Eilen maalasin yläkerran aulan ensimmäisen kerroksen, tänään portaikkoa hoitaa maalari. Illalla jatkan kunnes kaadun. Maalaaminen on mukavaa.
On hyvä, että on tekemistä. Vaikka kyllä se aika mataa silti. Hyvin hitaasti.
Aamulla mietin positiivisesti, että kun tuon joulun ajan saa vietettyä - se menee yleensä nopeasti - on jo tammikuun alku. Se tarkoittaa sitä, että puolet hoitotakuusta on mennyt. Sitten on maksimissaan 3 kuukautta enää ensimmäiseen hoitoon. Ja tarkempaa tietoa saamme kuitenkin jo parin viikon päästä. Saammeko tietää jopa mahdollista päivää tai viikkoa, jolloin voisimme yrittää ensimmäisen kerran?
Harmittaa vaan, kun joulukin tuntuu tänä vuonna sellaiselta, että sen kun tässä vaan viettää alta pois. Ikäänkuin se olisi jonkinlainen tekemätön työ. Lahjat on suureksi osaksi hankittu ja luovutettu eteenpäin, miehen kanssa emme luultavasti tänä vuonna lahjoja vaihda. Ihan tylsää. En tiedä, jätetäänkö jopa joulukuusi hankkimatta, kun ei sen alle tulisi kuitenkaan edes niitä lahjoja. Kun ei ole niitä lapsia, joille lahjoja voisi olla. Onko kinkku ainoa merkki joulusta tänä vuonna? Ajatus on todella masentava. Hiljainen kahden päivän joulu kahdestaan.
Ehkä odotan jo ensi joulua, josko asiat ovat silloin toisin. Tässä on lapsettomien yhdistyksen Simpukan tämän vuotinen joulukortti "Ehkä ensi jouluna". Kuvat on suunnitellut Simpukalle PNG, jonka nyt jo tiensä loppupään nähnyt blogikin löytyy tästä osoitteesta: http://www.maailmamustavalkoinen.blogspot.com/
 |
| Kuva: http://www.simpukka.info |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!