torstai 24. marraskuuta 2011

Väliaika, kahvia ja pullaa

Vaikka eilen iloitsinkin ovulointikyvystäni, vietämme rennoin mielin tätä kiertoa. Olemme molemmat aika vasyneitä, remontti ja työt ja niiden suuri määrä sekä tämä harmaa marraskuu vie voimat. Seksiä ei ole paljoa lähiviikkoina harrasteltu ja ajatus seksin aikatauluttamisesta ja pakkopullatouhuilusta ei tunnu kummastakaan hyvältä. Juttelimme eilen ja olimme molemmat sitä mieltä, että ei oteta paineita. Jätän tikuttelun ainakin tässä kuussa väliin ja palataan asiaan sitten joulukuun kierrossa, ehkä. Lämpöjä olen mittaillut edelleen, mutta eipä siitä tule oikein hullua hurskaammaksi äitini sanontaa lainaten. Siitä on jo tullut kuitenkin osa aamurutiinia, joten siitä en saa lisää stressiä. Seksiä harrastetaan vain jos oikeasti siltä tuntuu ja voimia riittää. Ollaan rennosti. Voihan se natsata silti, todennäköisyys on luultavasti yhtä hyvä kuin muissakin kierroissa.

Vähän harmittaa, että tämä oli clomikierto, mutta niistä ei ole tullut minulle mitään ikäviä oireita, joten aion vain unohtaa sen harmituksen. Tein heiaheia:lla itselleni kunto-ohjelman ja aion keskittyä voimaan hyvin ja liikkumaan. Nauttimaan pimeistä illoista ja kynttilöistä, kirjoista ja uuden näköisestä asunnosta (kunhan vain saamme parin viikon sisällä tämän vaiheen valmiiksi.).

Jatketaan odottamista siis, odotetaan seuraavaa kiertoa ja lunta ja valoisuutta ja joulua ja energiaa. Tällä mennään. :)

2 kommenttia:

  1. Tulin tännekin tsemppaamaan - hyvä, että myös teillä rentoudutaan kaiken odottamisen ja toivomisen välissä. On raskasta koko ajan miettiä näitä asioita. Tärkeää on pitää huolta itsestä ja parisuhteesta, jotta elämä on kunnossa myös sitten, kun odotus jossain vaiheessa päättyy. :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppi on hyvä! :) Rentoutuminen ja lepääminen on tosi tärkeää, olkoon tämä väliaika meille kuin talviloma, pieni pysähtyminen "raskaan raatamisen" keskellä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!