lauantai 11. helmikuuta 2012

Kevyt -päivitys

Pakkaset ovat iskeneet, alkuinnostus on pikkuhiljaa hiipumaan päin ja alun "helpot kilot" on nyt tiputettu. Possulla oli nälkä ja onneksi se sai pienestä hiljentymisestä huolimatta kuitenkin aimoannoksen uutta popsittavaa.  Kahden viikon tuloksen pienentymiseen vaikuttaa toki myös se, että olemme saaneet ryhmässä jo kolme positiivista raskaustestiä, ja en heidän tuloksiaan enää laske tähän mukaan. (Onnittelut vielä tätä kautta Mina Carita, *Tähdenlento*, ja Noel!) Lisäksi Pyykkivuoren Prinsessa siirtyi uusiin maisemiin. (Halutessasi voit toki jatkaa, jos haluat..?)

Mutta lörpöttelyt sikseen ja kohti tuloksia. Possulle kertyi kahden viikon aikana 8,2 lisäkiloa! Minusta se on hieno saavutus se! Kokonaistilanne on siis 44,6 kiloa. Olen todella ylpeä meistä.

Rivien välistä ja toisaalta jossakin ihan suoraan sanottuna, on ollut havaittavissa alkuinnostuksen hiipumista. Toisaalta joillakin suunnilla hidastuminen on kaikin puolin täysin ymmärrettävää. Olisiko meillä kuitenkin ideoita siihen, kuinka innon oman hyvinvoinnin lisäämiseen, liikkumiseen ja keventämiseen saa jatkumaan?

Itselläni motivaation lähteenä toimii lääkärin toive laihtumisesta, lääkärin esittämään tavoitteeseen minulla on matkaa enää 1,3 kiloa. Olen saavuttamassa tavoitteeni aiemmin kuin arvelinkaan. Ja jotenkin tuntuu, että melko helposti jopa. Tämän aamuisessa vyötärön mittauksessa minulta oli lähtenyt 4 senttiä vyötäröltä. Olen siis saavuttanut naisten tavoitteen vyötärön ympärysmitassa. Ihannemittaan matkaa on vielä seitsemän senttiä.

Toisaalta mielessäni pyörittelen ajatuksia ihannepainon saavuttamisesta, joka olisi reilun kuuden kilon päässä. Heiaheista todettuna olen kevyimmilläni nyt jo vuoteen. Ihannepainoon pääseminen tapahtuisi ensimmäistä kertaa sitten mieheni tapaamisen ~kahdeksan vuotta sitten. Jostakin syystä ne kilot vaan silloin lähti nousemaan... Niin kai lähes kaikilla uuden parisuhteen alkaessa.

Motivaation lähteenä minulla toimivat myös vyötäröltä löysät housut ja peilistä minua vastaan tuleva hoikistunut vartalo. Kuinka mopeasti tulokset näkyykään. Haaveilen ihanista kevät- ja kesävaatteista, kuinka ne tulevat näyttämään paremmilta päälläni. Mietin mielessäni, kuinka myös mammavaatteita löytää helpommin, jos on varreltaan sopusuhtainen.

Minä en ole valmis lopettamaan vielä, aion jatkaa hyvällä tiellä huhtikuulle saakka. Katsotaan sitten, mitä se vaaka ja peili silloin näyttää.

7 kommenttia:

  1. Tää projekti teki kyllä mulle ihan mielettömän hyvää, ja tähän asti on pysyny into yllä! Johtuu varmaan suureks osaks tästä porukasta ja kaikista tsemppikommenteista jne.
    Yritän jatkaa terveellisemmin ja saada liikuntaakin päiviin. Painoa en kuitenkaan uskalla lähtee enään "pudottaa pudottamalla". Jos ees samassa koittas pysyä ennenku niitä OIKEITA raskauskiloja tulee :D

    Tsemppiä projektiin kaikille<3 Katotaan myöhemmin uudestaan!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut hienoista saavutuksista! Myönnän, että muutaman viikon painon junnaus on vaikuttanut muhun huonolla tavalla. Ja nyt vielä tuo noin viikon takainen flunssakin. Mukana kuitenkin olen edelleen. Motivaatiota on, mutta se pitäisi saada ajoittain tekoihin asti. Mun on aina ollut jotenkin hirveän hidasta pudottaa painoa ja ehkä se on ennenkin hidastanut/lopettanut tän keventymisen, kun tulosta ei ole tullut nopeasti yms. Tästä nousuun taas vaan!

    VastaaPoista
  3. Kyllä minua motivoi myöskin nuo samat asiat taustalla, vaikka ne eivät minulle olekaan pääroolissa tässä projektissa. Vaikka onhan imartelevaa että vyötäröltä on lähtenyt 7 cm jotakin.

    Liikunnasta tulee tosi voimakas olo ja se antaa minulle niin paljon henkistä voimavaraa. Siinä tärkein motiivationi lähde.

    Tsemppiä kaikille projektilaisille! Alamäkiä tulee, mutta niistä noustaan kyllä. Ei olla niin ankaria itseämme kohtaan jooko?

    VastaaPoista
  4. Kieltämättä vähän motivaatio-ongelmia ollut, lähinnä vaan sen takia, että se paino ei putoa. Ehkä siitä johtuen oon sit lepsuillu varsinkin syömisen kanssa. Oon antanu itelleni vapauden syödä määrällisesti paljon, että sais aineenvaihduntaa heräteltyä, mutta pitäis muistaa myös se laatu, eikä mässäillä mitä sattuu.

    Liikuntaan oon kyllä päässyt mukavasti kiinni ja se tässä ehkä yks tärkein tavoite onkin ollut. :) Harmittaa tämä flunssa - hinku salille ois kova, mutta pitää parannella kunnolla..

    VastaaPoista
  5. Kyllä tämä projekti ainakin minut saa liikkeelle, ja seuraamaan syömisiäni, vaikka viime kaksi viikkoa onkin pakkasten, flunssan ja kiireitten takia mennyt vähän huonommin. Toivon että' saan taas perjantaina kunnon pudotuksen, ja lenkille aion joka päivä (viikolla) töiden jälkeen. Innostusta siis vielä riittää :0)

    VastaaPoista
  6. 44,6 kg:n yhteispudotus tähän mennessä on kyllä hieno saavutus! :) Minä en viime viikolta kirjoittanut Kevyt-päivitystä, mutta kävin kyllä perjantaina laittamassa blogini Kevyt-projekti -sivulle viikon tuloksen. Toivottavasti Toiveikas huomasit käydä siellä katsomassa.

    Täällä on nyt ollut vähän muut asiat mielessä, mutta kunhan olo tästä tasaantuu, voisi miettiä jotain kivaa Kevyt-aiheeseen liittyvää juttua omaan blogiin. Tsempataan edelleen toisiamme! :)

    VastaaPoista
  7. Noel: hienoa, että jatkat terveellä linjalla, nythän se on vielä tärkeämpää kuin aikaisemmin! :)

    Kookos ja Suvitar: sairastamisen jälkeen on aina tosi vaikeaa päästä uudelleen vauhtiin. Minulla se ainakin vaikuttaa ruokavalioon, liikkumiseen ja yleiseen jaksamiseen vielä pitkään. Mutta tsemppiä kovasti teille, tarkoitushan oli lisätä sitä omaa hyvinvointia, eikä aiheuttaa ahdistusta ja suorittamisen painetta. Eikä se ruoan määr vaan se laatu.. Olisikohan ryhmällä taas joitakin hyvin keveitä reseptejä meille kaikille? Joka tapauksessa jokainen etenee siinä tahdissa, kuin se itsestä tuntuu hyvältä. Kyllä se siitä! :)

    Junna kirjoittaa kyllä asiaa. On tosissaan hienoa huomata ulkoisia muutoksia, mutta tärkeintähän oli se oman hyvinvoinnin lisääminen. Pitäisi ehkä ottaa uusi hyvinvoinnin teemaviikko.. Kiitos, kun muistuttelit, se tuppaa innostuessa unohtumaan.. ;)

    Unelma: Tosi hienoa, että intoa riittää. Jatketaan samaan malliin, ja toivotaan hyvää lukemaa viikon päätteeksi.

    Rowan: Kävin kyllä, sinun sivuilta on aina helppo tulokset käydä lukaisemassa. Jokaisen oman tilanteen mukaanhan tässä mennään, sinulla ajatukset ovat takuulla nyt jossakin ihan muualla. Ja kuten sanoin, projektin ei missään nimessä kuulu aiheuttaa ylimääräistä stressiä kenellekään, jokaisen omien resurssien mukaan projekti etenee!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!