Ajatuksia kerätään koko ajan. Niitä käännellään ja makustellaan, jotta pystyisi saamaan niistä paremman otteen. Tällä hetkellä, kun kellon on puoli kuusi lauantaiaamuna ja olen ollut jo tunnin hereillä, alkaa mielessäni vahvistumaan selvempänä päätös, että seuraavan hoidon aika ei ole vielä.
Onko tässä kyse siitä, että kolme on se yleinen määrä hoitoja lapsettomuusmaailmassa, onko kolmas hoito se viimeinen, se lopullinen, se päättävä? Jos siirrämme sitä eteenpäin, on meillä vielä toivoa edessä. Jos hoito aloitettaisiin jo pian ja se menisikin näin nopeasti kuin kaksi aiempaa aina yhdellä tuoresiirrolla ja yhdellä PASilla, niin onko se kuitenkin minulle liian äkkiä? Kuinka kauan tätä ruljanssia yhdessä molemmat jaksamme? Tuleeko silloin, kolmannen hoidon jälkeen, aika luopua biologisen lapsen toiveesta?
Joka tapauksessa, en ole valmis uuteen hoitoon ja sen mahdollisesti tuomaan pettymykseen vielä. Helmikuu saa nyt minun puolestani tulla ja mennä, ja tuoda tullessaan hääpäivän ja meidän perheen kahdenkeskisen matkan Roomaan. Ehkäpä ikuisesta kaupungista löytyy jotakin ikuisia vastauksia, tai vastauksia ainakin siihen, milloin jatkamme hoitopolulla ja miten.
Toisaalta, olen jo syksystä lähtien valmistautunut hakemaan yliopistoon maisteriohjelmaan. Hakuaika on menossa ja olen viimein saanut kaikki paperit ja materiaalit kerättyä ja tänään kokoan hakemukseni kasaan. Tämä on myös yksi keino, jolla haen elämääni sen hallintaa takaisin. Kouluun pääseminen ei ole helppoa, mutta se on ehdottomasti mahdollista. Siinä minulle on todella hyvä vaihtoehto siihen, kuinka voisin viettää seuraavat pari vuotta. Se on kakkosvaihtoehto, mutta aina ei saa valita.
Kyllä ne ajatukset tässä selkenee.
Tuo ajatustyöskentely erilaisten vaihtoehtojen välillä on kyllä aina raskasta. Mutta eiköhän ne suunnitelmat siitä sitten selkiydy parhain päin. :)Kovasti jaksamista ja ihanaa Rooman matkaa!
VastaaPoista