tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kaksi kappaletta

Kesän korvalla kantavana projektin viikon 2 tehtävänä pyydettiin valitsemaan 2 kappaletta, jotka kolahtavat juuri nyt syystä tai toisesta. Lyhyiden perustelujen kera valintani ovat:

Stellan Aamun kuiskaus tuli ensimmäisenä mieleeni ihan pelkästään kappaleen ensimmäisten sanojen vuoksi. Toiset päivät ne nyt vaan on parempia kuin toiset. 


Toista kappaletta mietin hetken pidempään. Rajaus kahteen kappaleeseen oli hankala, olisi niin paljon hyviä biisejä, jotka olisin halunnut jakaa teidän kanssanne. En kuitenkaan halunnut lähteä "keulimaan" ohjeiden vastausesti ja laittamaan kymmeniä biisejä, joten päädyin Gotye:n (feat. Kimbra) Somebody that I used to know kappaleeseen. Hän on viimeaikaisista tuttavuuksista tehnyt suurimman vaikutuksen ja olenkin tutustunut Youtuben ystävällisellä avustuksella hänen tuotantoonsa lähemmin. Jos Gotye ei vielä ole tuttu, suosittelen tutustumaan häneen lämpimästi ja lisään vielä, että useat Gotyen musiikkivideot viehättävät minua suuresti.

4 kommenttia:

  1. hassu sattuma ehkä, mutta juuri tänään ystäväni linkitti tämän Gotyen samaisen biisin minulle, tykästyin siihen ja nyt tämä soi täällä sinun sivuillasi.

    VastaaPoista
  2. Kappas - tuo Gotyen ihan kelpo kappale on kyllä tuttu, mutta sen esittäjästä en tiennyt aikaisemmin mitään. Videokin on kieltämättä omaleimainen!

    VastaaPoista
  3. Toi Stellan biisi oli mulla kesto suosikkina tooosi pitkään. Tuo toinen on mulle oudompi kappale, mutta kivan kuuloinen sekin!
    Mukavaa pääsiäistä sinulle Toiveikas :)

    VastaaPoista
  4. Toi Gotye on ihan mun tän hetken lemppari! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!