Torstaina oltiin vielä toiveikkaita

Torstaina vielä haaveiltiin, perjantaina uitiin jo syvissä vesissä.

Minulla kuukautiset alkaa yleensä ryminällä. Ainoa ennakko-oireeni - jos mahdollista kipua ei oteta huomioon - on tila, jota kutsun epävarmuusselkärangaksi. Epävarmuus asettuu selkärangan pohjaan ja kutittelee ja kaihertaa sieltä käsin normaalisti niin tasapainoista ja itsevarmaa olotilaani. Se pitää hereillä yöllä ja saa huolehtimaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Saa ajattelemaan, että kukaan ei tykkää. Torstai-iltana nukkumaan mennessä epävarmuus majoittui selkärankaani.

Olotilaa seurasi se, että perjantaina ennen töihin lähtöä olin ehtinyt jo kahdet itkut tirauttaa, huutaa miehelleni, että perkele minusta nyt tuntuu pahalta ja että ei tästä mitään tule. Töissä olin turhautunut, oli totaalinen paikalleen jumittumisen olotila, luojan kiitos raskaana oleva työkaverini ei juuri silloin ollut töissä. Kopiokone haistoi pahan tuuleni ja päätti kääntää puukkoa haavassa - melkein aloin itkemään, kun vihasin konetta ja sen toimimattomuutta juuri sillä hetkellä niin paljon. Turhauduin siihen, että mikään ei mene eteenpäin. Ei onnistu hoidot, ei etene ura. Olen jumissa tässä, ja ikuisesti. Kesällä työkaveri jää mammalomalle ja pelkään, että syksylläkin poden samaa tilannetta. Ei etenemistä millään suunnalla.

Mies toki toppuutteli, eihän sitä voi tietää, että hoito ei onnistunut. Minä kuitenkin tiedän, tai vahvasti luulen tietäväni.

Viikonloppuna olen kuitenkin välillä jaksanut varovasti toivoa, torstain toiveikkuuteen asti en kuitenkaan ole enää päässyt. Tänään jo hieman vatsaan sattuu, menkkakipuja ne lienevät. Oma fiilis on, että menkat olisivat jo alkaneet, jos Lutinus ei olisi käytössä.

Huomenna on "raskaus"verikoe. En ole testannut kotona, riittää se uutisen kuuleminen vasta huomennakin. tai jopa vasta keskiviikkona, jos soitto menee sinne asti. Saatan hyppiä seinille, mutta riittää se kuitenkin. Kuulenpahan samalla, onko raskaushormoni yhtään koholla. Onko mitään kiinnittymisyritystä edes tapahtunut. Samalla kuulen tilanteen pakkaseen selvinneistä, onko edes niitä jäänyt yhtään.

Ja tiedän kyllä : Ei sitä koskaan tiedä. Ihmeet ovat vaan tähän mennessä tapahtuneet muille.

Huoh!