perjantai 18. toukokuuta 2012

Tänään

Istun Naistenklinikan kahviossa, ja odotan ultraa. Tänään pitäisi päättää punktion ajankohta. Ympärillä pyörii tuoreita vanhempia ja ilahtuneita isovanhempia.
IVF:n lääkkeet eivät ole saaneet minussa kovinkaan erityisiä oireita aikaiseksi. Aloitin Synarelalla 1 suihkaus molempiin sieraimiin ja piikityksen alettua suihkaus vain toiseen sieraimeen aamuin illoin. Siitä seurasi ajoittaista hentoa päänsärkyä. Ensimmäisenä piikkinä minulla on Gonal-f (150iui) iltaisin. Piikitys ei satu, piikki on näppärä kynä, jota on tosi helppo käyttää. Maanantaina edistymistä tarkasteltiin verinäytteistä, ja jatkettiin samalla annostuksella. Välillä käy mielessä, että tehoaako lääkkeet ollenkaan, kun oireita on niin vähän. Mahakaan ei juurikaan ole turvoksissa.. Kohtahan se nähdään..

•••••••••

Nyt olen jo kotona. Ultrassa odotti sama lääkäri kuin joka kerta tähän mennessä. Tutkimuksessa paljastuu 3 follia ja vasemmalta hieman enemmän isoja folleja. Kaiken kaikkiaan paljon eri kokoisia oli, toivotaan loppuspurttia pienemmille. Lääkitys jatkuu edelleen samana sunnuntain irrotuspiikkiin asti. Punktio tehdään tiistaina.

Etenee, etenee.. Tsemppiä edelleen kaikille IVF:läisille!

3 kommenttia:

  1. Minullakin ei ole niin paljon tai vakava oireita.
    Kasva vielä vähän enemmän folleja! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Heips! Meillä on myös tiistaina punktio ja naistenklinikalla... Minulla oli TÄYSIN samat lääkkeet a lääkemäärät kuin sinulla. Ja minullakin "vain" n.4 kypsää follikkelia vikassa ultrassa. Jännä miten samalla lailla hoito menee ihmisillä nk:lla... Pelottaa ettei saada pakkaseen mitään, ja pelottaa se punktiokin. =/ Tsempiä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti kaikki menee hienosti.. Jännittää..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!