tiistai 29. toukokuuta 2012

13-11-8-5-1 ja ?

Laskeva sarja. Siihen valmistauduin. Sarja kuvastaa siis meidän ensimmäisen IVF-hoidon saldoa, 13 follikkelia kasvoi, niissä 11:sta oli munasolu. Munasoluista kahdeksan oli kypsiä ja viisi lähti jakaantumaan. Siirtopäivänä, kaksi päivää punktiosta, siirrettiin yksi 4-soluinen ja neljä jätettiin kasvamaan. Pakkaseen saamme siis maksimissaan neljä alkiota. Tiedon näistä neljästä saamme vasta, kun olemme käyneet ensi viikon tiistaina raskausverikokeessa ja kun hoitaja sen jälkeen soittaa verikokeen tuloksista ja jatkosta.

Jos tuoresiirrossa minuun laitettu alkio ei kiinnity, tehdään mahdollinen ensimmäinen pakastetun alkion siirto aikaisintaan elokuussa. Taas odotetaan.

Olen osannut olla vielä maltillisin mielin. Pidin koko viime viikon lomaa ja sairaslomaa. En tehnyt mitään. Rentouduin ja latasin akkuja. Eilen oli ensimmäinen työpäivä ja aion ottaa täälläkin ihan rennosti - ei maailma kaadu, jos en ole joka paikassa pää kolmantena jalkana menossa.

Tanssitunnit loppuivat viime viikolla. Minulla ei valitettavasti ole mitään sovittua ja säännöllistä liikuntaharrastusta vielä katsottuna kesälle. Ilmoittaudun mahdollisesti kesän tanssitunneille vasta, kun kuulen tulokset hoidosta. Joka tapauksessa herkuttelun on nyt vähennyttävä. Kevyt -projektin jälkeen aloin hieman lipsumaan ja sairastamani vatsatauti myös sotki hyväksi muotoutuneet ruokailutapani. Hoitojen aikana olen hemmotellut itseäni herkuilla - olenhan ansainnut ne. Toisaalta, olen aivan varma, että itse piikit lisäsivät herkkujen himoani. Nyt, kun piikitys on päättynyt, on myös himo laantunut. Tuloksista riippumatta nyt on taas aika ottaa itseään niskasta kiinni. Järki toki mukaan, tällä viikolla aion panostaa laadukkaaseen ja terveellisen ruokailemiseen, ja tuloksista riippuen päättää sitten jatkosta. Raskaus ja laihduttaminen ei kuulu yhteen. Jos tulos ei ole se odotettu, niin sitten voi ottaa uuden spurtin ja keventää taas.

Tottakai sitä kuulostelee itseään ja eilen huomasin eksyneeni jälleen netin sivuille etsimään tietoa kiinnittymisen ajankohdasta. Vatsanpohjassa kun mahdollisesti tunsin jotakin. Toiveet ovat tottakai korkealla. Samanaikaisesti realiteetit ovat mielessä, meitä oli 5 punktiossa samana päivänä, tilastoiden mukaan meistä 1 tai 2 onnistuu tästä hoidosta. Alle nelikymppisillä on 30-35% onnistumisprosentti. Tilastot ovat tilastoja. Prosentit ovat vain lukuja. Tämä ei ole kilpailu.

Viime aikoina lukemissani blogeissa on ollut aivan liian vähän hyviä uutisia. Sydämeni on särkyä lukiessani vastoinkäymisistä siellä ja ongelmista tuolla. Kesän korvalla kantavanakin -projektin kantavat ovat vähemmistössä. Toivon kovin, että luontoa piristänyt sade myös virvoittaa meidät lastakaipaavat ja tekee myös meistä taianomaisesti hedelmällisiä. Pesee pois kaikki ongelmat ja surut ja tuo muassaan myös meille hyviä uutisia. Eikö sateen jälkeen paista aurinko?

5 kommenttia:

  1. Aiotko malttaa olla testaamatta ennen maanantaita? :) Itsellä tulos näkyi viikko alkionsiirrosta, mutta meillä siirrettiin 15-soluinen alkio. Mahakrampit alkoi kyllä oletetun kiinnittymisen jälkeen.
    Pidän hurjasti peukkuja! :)

    VastaaPoista
  2. Toivotaan nyt kovasti, että juuri tästä blogista saisimme lukea hyviä uutisia. Tsemppiä piinaan!

    VastaaPoista
  3. Kyllä toden totta saisi nyt paistaa... meille projektilaisille ja samantien muillekin toivojille.
    Toivotaan että kysymysmerkkisi kohdalle muovautuu myöhemmin luku ykkönen!

    VastaaPoista
  4. En ole yleensäkään paljoa testannut, joten en aikonut testata etukäteen nytkään. Minulle on ehkä helpompaa kuulla koko totuus hoitajalta.

    Sitä niin toivoi useita positiivisia tuloksia IVF porukalta ja muiltakin hoidoissa olevilta. Niin monella on nyt hoidot ajankohtaisia.. Minulta on voinut mennä ohi, mutta en ole huomannut yhtään.. Huutakaa Hep! jos olen väärässä. Meidän kaikkien aika olisi jo!

    T.Toiveikas

    VastaaPoista
  5. En yleensäkään testaile herkästi, joten ajattelin sinnitellä. Luulen, että minulle on helpompaa kuulla uutiset hoitajalta.

    Toivotaan. Pelottaa.

    Toivotaan niitä hyviä uutisia kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!