Olen miettinyt asiaa paljonkin viime päivinä. Uskottelenko itselleni, että jos pitkään toivomani raskaus alkaisi huomenna, pystyisin vain nauttimaan olotilastani koko ~40 viikon ajan? Olisinko vain niin onnellinen, että hymyilisin läpi raskauden valittamatta ja nauraisin vieläpä synnytyksen kivuille, koska se nyt vaan on niin ihanaa? Vienkö siis samalla myös itseltäni oikeuden tuoda esille mahdolliset ongelmat, kivut, pelot, huonot olot ja epämukavuudet, koska olen valittanut muiden valittamisesta? Mikä pointti olisi silloin raskauden ajan blogeilla, jos niissä ei saisi tuoda esille kuin hetket, jolloin kaikki on ruusuilla tanssimista? Mitä ideaa on missään keskustelussa mihinkään asiaan liittyen, jos niissä ei voi tuoda esille kaikkia mahdollisia näkökulmia asiaan?
 |
| Kuva: alledesign.deviantart.com |
Itse voin myös valita, luenko raskausblogeja ja seuraanko blogiystävieni elämää edelleen plussauutisten jälkeen. Minä olen valinnut seuraamisen. Luen niitä välillä uteliaisuutani, välillä haaveillakseni, välillä kääntääkseni puukkoa oikein haavassa ja myös välillä aidosti onnellisena toisen puolesta. Sellainen minä olen. Katkera, iloinen, vihaava, onnellinen, pilkallinen, kateellinen ja tyytyväinen, ja kaikkea tätä yhtäaikaa.
Haluan olla myös ystävälleni tukena hänelle uudessa tilanteessa. Haluan iloita ja tukea, vaikka se itselleni olisikin vaikeaa, ja vaikka kuinka vaikeaa olisikin kätkeä mahdolliset omat ajatukseni ja tunteeni hymyn taakse - varsinkin jos emme ole kahdestaan asiasta keskustelemassa. Halusin tuoda ajatukseni esille jossakin - olkoonkin täällä - useiden ihmisten silmien alla, jotta asian kohtaaminen oikeassa elämässä olisi helpompaa. Tämä on oikeastaan ihan sama asia kuin onnittella jokaista Facebookissa, jolla on onni julkaista odotusuutinen tai laittaa esille tonttuhattuiset lapsipotretit muiden joulukorttien kera, hymyillen ja samalla mutisten mielessäni.
Odotin itseasiassa, että asia olisi nostattanut suurempiakin tunteita kommenttien muodossa, mutta sainkin vain kolme "Ei näin" ja toki myös kolme "Komppaan" ja yhden kommentin sympatiseeraajalta. Kolme "Ei näin" pikaviestiä taisikin olla tähän astinen ennätys. Täysinhän on vielä mahdollista, että voin saada niitä vielä jatkossa lisääkin, varsinkin jos joku vihjaisisi tekstistäni jollakin äitien ja tulevien äitien suosimalla keskustelupalstalla.. Toivottavasti kuitenkaan näin ei tapahdu, kuten sanoin jo aluksi edellisessa viestissä, tarkoitukseni ei ole pahoittaa kenenkään mieltä.. Toisaalta mielelläni asiasta keskustelisin kanssanne. Millaisia ajatuksia nämä mietteeni sinussa herättää?
Mun mielestä raskaana olevalla , ihan niin kuin kaikilla muillakin on oikeus valittaa kivuista, jos niitä kerta on. Mä en ole raskaana, koska en ole valmis äidiksi. Mulla epäillään endomentrioosia ja kivut on välillä ihan helvetilliset ja KJYLLÄ, kyllä valitan ja itken kun minuun koskee.
VastaaPoistaMua on nyt useasti kehoitettu raskautumaan.Nyt ei kuitenkaan ole ihan vielä hyvä aika ja toisekseen raskaudessa ja vanhemmuudessa on paljon mikä pelottaa.En ole valmis. Onko niitä kipuja sitten yhtään vähemmän raskaana ollessa vai kestäisinkö ne vain paremmin valittamatta, koska olen jo kärsinyt pitkän aikaa helvetimmoisista vatsakivuista?
Jokainen kokee kipua eri tavalla. varmasti jokaisen kipukynnys on erilainen. toiset kestää enemmän kipua kuin toiset. Ihmiset on yksilöitä tässäkin.
Olen sinun kanssasi samoilla linjoilla kivun ilmaisemisesta. Itse olen myös itkenyt ja valittanut omista kivuistani, niin oikeassa elämässä kuin täällä blogimaailmassakin. En voisi missään tilanteessa mennä sanomaan toiselle, että älä valita, itsepähän olet tiesi valinnut. Toisaalta, oikeassa elämässä, jos minulle se onni suotaisiin, pyrkisin olemaan valittamatta-valittamatta raskauden ihanuudesta sellaiselle, joka kärsii tahatttomasta lapsettomuudesta.
PoistaSivukommenttina: Minulla siis myös endo, mutta kivut helpottivat minulla huomattavasti, kun jätin kemiallisen ehkäisyn. Se on toki epätyypillistä..
IVF-lääkärini sanoi minulle, että perinteisesti endopotilaat kestää koeputkihoidon kivut paremmin kuin endottomat - onhan se hyvä puoli kai sekin.. Ei ne kyllä mahdottomasti sattuneetkaan. Toivottavasti jokin päivä saan testata tämän teorian myös raskaana olemiseen ja synnyttämiseen.
Tsemppiä sinulle endon kanssa elämiseen.
Kiitos,
PoistaOma tapaukseni on vielä suht tuore. Olen kamppaillut kovien kipujen kanssa 1,5 vuotta (kivuliaat menkat kyllä ollu aina 12-vuotiaasta saakka) ja mitään varmaan ei vielä ole, vain epäilyjä. Oireet kuitenkiin viittaavat endoon. Laparoskopiaan lekurit eivät halua mua vielä pistää.
Niin mä olenkin vähän uumoillut, että ehkä kestämme enemmän kipua, koska olemme siitä joutuneet kärsimään. Tuo olikin tsemppaava kommentti jos lääkärisikin on sanonut endottaren kestävän paremmin kipua IVF-hoidossa.
Itselläni myöskään kemiallinen ehkäisy ei tule kyseeseen, koska kärsin pahasta aurallisesta migreenistä ja esim. e-pillereissähän on riskinä aivoinfarkti. myös minipillerit aiheuttivat kroonista migreeniä ja jouduin niistä luopumaan, vaikka ne kipuihin auttoivatkin. Vatsakivut aktivoituivat minipillereiden jälkeen taas. Tästä syystä myös hormonikierukkaa ei voi minulle laittaa.
Sitä en tiedä mitä nyt seuraavaakasi minulle keksitään, mutta jatkuvasti olen minäkin saanut kuulla ,että mun kannattaisi harkita sitä raskautumista. Ihan niin kuin se onnistuisi tuosta noin vain!
Ja minulle kun selvisi vasta hiljattain, että en suinkaan ole ensimmäinen sukuni naisista , joka tällaisista kivuista kärsii. Eikä sukuni naisilla esim. raskautuminen ole onnistunut tuosta noin vaan. Sukuuni olen tullut , näköjään.
Tsemppiä myös sinulle haikaran metsästykseen. Voi olla että ehkä tässä joutuu piakkoin itsekin liittymään joukkoihin perässä.
Minä ymmärrän sinua. Itselläni on jokseenkin suhteellisen provokatiivinen tapa kirjoittaa ja tiedän, että kaikki eivät ole aina kanssani samaa mieltä. Ei tarvitsekkaan. Vanha ja viisas sananlasku sanoo, että ei kaikki tavitse rakastaa, kunhan tarpeen vaatiessa tulee toimeen. Itse myöskin satunnaisesti ihmettelen näitä "täydellisiä" nuoria naisia, joilla kaikki vain natsaa. Olen kateellinen, kiukkuinen ja katkera.
VastaaPoistaSilti kaikesta huolimatta ymmärrän, ettei se ole minulta pois. Joskus tosin siltäkin tuntuu. Tasan ei mene onnen lahjat.
Tasan ei mene, ei.. Mutta toisaalta, olen itse ihan tyytyväinen tekemiini ratkaisuihin, ja niistäkin joista olisi voinut päättää toisin, niin niidenkin kanssa on vain elettävä. Aina voi lisäksi itse pyrkiä parempaan, jos tuntuu että omat taidot ei riitä. Ja todellakin, kaikista ei tarvitse tykätä, mutta toimeen on tultava. En halua päätyä siihen, että olen katkera ja kateellinen kaikille, kun en itse ole tehnyt mitä voin onneni eteen.
PoistaMe ollaan siinä samanlaisia, välillä on hyvä heiluttaa venettä ja katsoa mitä tapahtuu.. ;)
Valittaminenhan on melkeinpä sellainen niin sanottu 'joka miehen oikeus'. Harkinnanvaraista on kuitenkin oman oikeutunsa käyttäminen ja milteipä sanomattakin on selvää että harva jaksaa muiden ihmisten valituksia enää, kun omissakin on jo kestämistä.
VastaaPoistaMä näkisin tän niin että kukin on oikeutettu omiin tuntemuksiinsa ja jopa niiden ääneen sanomiseen, mutta vääryyden puolella mennään siinä jos oletetaan että kaikki muut kelluvat samassa veneessä. Tai muiden pitäisi ajatella jonkun toisen tilanteesta samalla tavalla kuin tilanteessa oleva itse; eipä onnistu. Tuomitseminen ja muiden parjaaminen ei auta näissä asioissa. Omien ajatusten hyväksyminen ja yhtä lailla toistenkin on suotavaa.
Aika ympäripyöreää tekstiä - vaikka koitinkin aiheessa pysytellä. Kiteytettynä sanoisin että "muiden valituksia ei kannata kuunnella, vaikka heillä onkin oikeus valittaa". :)
Valittaminen on kuitenkin parhaimmillaan viihdyttävää, huonoimmillaan ikävää. Jatkuva valittaminen, no sitä ei tosissaan ole pakko kuunnella..
PoistaToisaalta toisen valituksesta (tai ihan vaan surullisesta tarinast) voi vaikeaankin tilanteeseen tulla perspektiiviä - kyllä minulla kuitenkin menee ihan hyvin.
Tuo on aika taitavasti puettu sanoiksi tuo "kukin on oikeutettu omiin tuntemuksiinsa ja jopa niiden ääneen sanomiseen, mutta vääryyden puolella mennään siinä jos oletetaan että kaikki muut kelluvat samassa veneessä".
Me kaikki ollaan omia itsejämme ja koetaan ja eletään samojakin asoita eri tavoilla. Toisaalta tässä ihanaisessa lapsettomien ja yrittäjien yhteisössä on paljon sellaisia, joiden kanssa on mukavaa vaihtaa ajatuksia (ja valituksia) vaikeistakin asioista. ;)
Tämä ei varsianaisesti kuulu asiaan ja takoitus ei ole todellakaan loukata.
VastaaPoistaOlen ajatellut sinua blogisi pohjalta ja itselläni nousee huoli sinusta; Kuinka jaksat päviästä toiseen ajatella mahdollista lapsettomuutta? Ajatteletko?
Ainakin minulle välittyy kirjoituksistasi syvä ahdistus ja tuskasi mahdollisesta lapsettomuudesta. Ymmärrän, että asia on sinulle iso ja varmasti tällä hetkellä ainakin se tärkein haaveesi. Mutta älä unohda elää! Elämä on aivan liian lyhyt suremiseen, pettymiseen kerta toisensa jälkeen, kun positiivista vastausta ei näy.. Opettele nauttimaan elämästä, vaikka tällä hetkellä ei haikaraa näykkään ja jos siinä ohessa vaikka plussa ilmestyisi:)
Tietenkin ihmiset ovat erillaisia, enkä voi toiselle alkaa ohjeita antamaan, kuinka kenenkin tulisi asiaa käsitellä. Mutta tätä mieltä minä olen ja enkä kenellekkään toivo jatkuvaa surua, jos lasta ei kuullukkaan. Tee elämästä ihanaa, vaikka vielä suurin haavesi ei ole totetunutkaan:)
Et loukkaa minua ja onhan hyvä, että maailmassa on ihmisiä, jotka jaksavat huolehtia toisten asioista.
PoistaTämä on anonyymi blogi meidän perheen lukumäärän kasvattamisesta. Ei harrastuksista, työstä tai parisuhteesta, vaan siitä, millaisia asioita meillä tulee vastaan yrittäessämme saada lasta. Koska yrittämistä on jatkunut jo jonkin aikaa on käsittääkseni ihan normaalia, että se ahdistaa. Epävarmuus ahdistaa. Joskus enemmän kuin toiste. En ajattele asiaa kuitenkaan päivittäin. En ryve enkä hae säälipisteitä. Blogini on minun tilaisuuteni purkaa omia ajatuksiani, pahaa oloani, jakaa muiden kanssa omituisuuksia, joita tahattomasti lapsettoman elämässä tulee vastaan ja hakea vertaistukea sen sijaan, että kantaisin asiaa mukanani joka hetki oikeassa elämässä.
Minulla on muitakin haaveita - osa haaveistani on jo myös toteutunut ja osa on vielä kokonaan syntymättä. Osa vaihtuu toiseen. Yrittämisen suhteen sen aika ei vielä ole. Monta ovea on vielä avaamatta. Toisaalta yrittämisessä on erilaisia vaiheita (rennosti vaan - ajoitetumpi - turhautuminen - tutkimukset - pelko - hoidot - ?), joiden aikana tunteet ja ajatukset vaihtelevat. Joskus on aika, jolloin asiaa käsittelee jopa päivittäin, joskus asia unohtuu pitkäksikin aikaa. Minusta asiaa on hyvä käsitellä jokaisen, joka tämän asian joutuu kohtaamaan. Silloin voi todella sanoa tien päässä tehneensä asian kanssa sovun ja pystyy tekemään ne ratkaisut, joiden kanssa elää loppuelämänsä.
Toisaalta sanot hieman eri paketissa juuri sen lauseen, jonka jokainen meistä lapsettomista on kuullut niin miljoona kertaa "rentoudu vaan, olet liian jäykkä raskautuaksesi". Kukaan meistä asian keskellä olevista ei kuitenkaan tätä lausetta toistele toisilleen. Siihen on syynsä.. Näiden edellä mainittujen vaiheiden aikana on ehtinyt rentoutumaan ja jännittymään jo monen monituista kertaa.
Sellaista se on, minun lapsettomuuteni.