The visit

Kävimme siis eilen klinikallamme keskustelemassa seuraavasta hoidosta. Alussa kerroimme, että haluamme pitää pientä taukoa, mutta että keväällä, joko huhti- tai toukokuussa voisimme tulla itse hoitoon. Lisäksi sanoimme, että haluamme suhtautua seuraavaan hoitoon kuin se olisi meidän viimeinen. Keskustelu käytiin hyvässä hengessä ja tuntui, että jälleen myös sieltä saimme lisää pontta ja uskoa onnistuneeseen lopputulokseen. 

Aloitimme tutkailemalla edellisen hoidon saldoa eli siis sitä, millaisia alkioita hoidoilla olis saatu ja millä tavalla.  Alkioistamme 3 olivat erinomaisia ja 1 oli hyvä, joten lääkäri toistikin sen mitä oli sanonut edellisellä käynnillä: meidän olisi oikeastaan pitänyt jo tulla raskaaksi. Takuitahan ei tietenkään koskaan ole. Alkiomäärään oli päästy ensin pienemmällä Gonal-F annoksella, jonka kestettyä kierron alkuajan oli annostusta nostettu loppuajaksi. Neljän päivän viljelyn jälkeen alkiot olivat 8-soluisia ja ne pakastettiin perinteisella tekniikalla (nopeasti-hitaasti-nopeasti). Mitään sen kummempaa syytä siihen, miksi viimeiset kaksi alkiota eivät selvinneet sulatuksesta, ei ollut. 

Lääkäri suositteli sen jälkeen, että pieniä muutoksia kolmanteen hoitoomme voisi tehdä. Ennallaan pitäisimme Anaztrazolin, mutta Gonal-F voisi alkaa alusta lähtien suuremmalla annoksella. Uutena asiana ja kiinnittymistä auttaakseen voisi kokeilla kohdun "rapsutusta", jonkinlaista pientä häirintää, jolla voisi olla vaikutusta kiinnittymiseen. Toimenpide on hyvin lyhyt ja ilmeisesti varsin kivuton, ja se voidaan tehdä joko ennen hoidon aloittamista tai jonkin ultrassa käynnin yhteydessä. Jos muistan oikein, siinä tehdään pieni imu kohdussa, joka aktivoisi kohdussa olevat puolustajasolut (natural killer cells) etukäteen. Tarkoituksena on, että myöhemmin kohtuun siirrettävä alkio ei herättäisikään niin herkästi puolustajasolujen huomiota, ja voisi sitten "huomaamatta" kiinnittyä kohtuun. Kaikki tänne vaan, sanoin minä. Ennallaan pitäisimme myös kiinnittymistö tukevan Gonal Peptylin. 

Toinen muutos voisi olla pidempi, blastokystivaiheeseen asti tehtävä viljely, jos alkiomme sen kestäisivät. Puhuimme myös useamman alkion siirtämisestä, mutta nyt en enää muista mihin tulokseen siinä asiassa tulimme. Lääkärin mukaan usean erinomaisen blastokystialkion siirrosta seuraa usein (1/4-1/3 tapauksista) kaksosraskaus ja siitä seuraa aina omat riskinsä. Itse olen siitä huolimatta avoin ajatukselle, mutta katsotaan nyt menemmekö siihen koskaan. Lisäksi pakastusmetodina voisi olla se toinen eli se, jossa alkioista poistetaan nesteet ja sillä tavalla alkioiden kiteytyminen voidaan estää. Mitään takeita ei ole, että meille sopii toinen metodi paremmin kuin toinen, mutta olen iloinen, että lääkäri sitä ehdotti. 

Lisäksi keskustelimme mieheni tupakanpoltosta ja minun ylipainostani. Lääkäri oli kuitenkin kummastakin sitä mieltä, että ei niillä meidän tapauksessamme kovin suurta vaikutusta ole. Miehen sperma on erinomaista ja minun ylipainoni ei ole niin suurta ja toisaalta meillä ei ole PCO:ta jolloin asialla ei ole vaikutusta. Eläkää niin kuin elätte ja kun olette valmiita, niin jatketaan. Sekin kuulosti ihan hyvältä. Toki, lääkärin mukaan parissa viikossa tupakan jäämät poistuvat kehosta melko hyvin, ja tottakai hän suositteli lopettamista, mutta hän ei vain uskonut sillä olevat suurtakaan vaikutusta. Minulle teki myös hyvää kuulla, että painon nousu ei ole mikään este. Aion kuitenkin elää terveellisesti ja toivon muutaman kilon keväällä edelleen tippuvan, mutta aion kyllä nauttia Rooman reissulla täysin rinnoin elämästä ja muunmuassa paikallisesta ruoka- ja juomakulttuurista. Rakastan italialaista ruokaa! Tämä kuuluu mielestäni oleellisena osana omasta hyvinvoinnistani huolehtimiseen ja tulevaisuuteen valmistautumiseen. 

Olin hyvin tyytyväinen käyntiimme, ja aikalailla ne, mitä itsekin olisin ehdottanut tuli lääkärin taholta esille. Hän se tietää parhaiten, miten meitä kannattaa hoitaa. Lisäksi ihan uutena ideana tuo kohdun etukäteishäirintä kuulosti hyvältä ajatukselta. 

Kyllä se tästä!

Tuettu

Meidän hakemus hyväksyttiin. Koska tuettuun hintaan toteutettu hoidon ajankohta on tammikuusta toukokuun loppuun, antaa se hieman osviittaa tämän päivän keskusteluun lääkärin kanssa.

Eilen keskusteltiin miehen kanssa lenkillä kummankin lähtökohdista lääkärin kanssa käytävään keskusteluun. Molemmilla on vielä uskoa, ja nyt halutaan kuulla faktoja ammattilaiselta ilman (meidän) tunteiden aiheuttamia mahdollisia vääristymiä. Minulla oli vielä miestäkin enemmän toiveissa sellaisen ihanteellisen tilanteen ja olosuhteiden läpikäyminen, miten me voidaan parhaalla mahdollisella tavalla valmistautua tulevaan hoitoon. Miehellä oli tavoitteissa kuulla, mitkä meidän realistiset mahdollisuudet ovat. Lämpenipä keskusteluissa jopa usean alkion siirtoonkin, jos sillä vaan onnistuminen saataisiin.

Hienoa on, että meitä tuetaan jatkamaan. Me ollaan tuettuja! Kaikki on plussaa (LOL!).

Huomenna on lääkärikäynti

Huomenna menemme yhdessä mieheni kanssa lääkäriin. Siellä pitäisi jutella kolmannesta IVF:stä, sen sijoittamisesta kalenteriin sekä mahdollisista muutoksista hoitotapaan. Lisäksi haluan keskustella miehen tupakanpoltosta ja minun painostani. Siitä, miten oltaisiin mahdollisimman otollisessa tilanteessa hoitoon.

Painosta. Se nousi taas kesällä ja syksyllä - niin kuin joka kesä ja syksy - ja nyt se on laskussa - niin kuin joka kevät. Kun viimeinen PAS-hoito päättyi niinkuin se päättyi, aloitin jälleen aktiivisen urheilun. Ostin pitkään haaveilemani sykemittarin ja lähdin liikkeelle. Viime viikko näytti tältä:

Ei hassumpaa, sanon minä. Ja tällä viikolla on tarkoitus jatkaa samaa tahtia. Joku teistä varmasti ihmettelee mitä nuo Wiit ja leikkiminen tuolla tekee. Wiillä olen tehnyt mahdollisimman tehokkaita ja sykettä nostavia harjoituksia Wii Fit Plussan (edes jossakin plussaa) avulla ja tuo leikkiminen tarkoitti hyppypallolla loikkimista ja narulla hyppelyä ystävän ja hänen lapsiensa kanssa. Voin kertoa, että sykkeet nousi ja hauskaa oli. Puheissa oli, että järjestettäisiin aikuisten hyppynaru, ruudun hyppely ja twist-päivä ensi kesänä. Se olisi varmasti tosi hauskaa, mutta katsotaan nyt, toteutuuko tuo koskaan kuitenkaan.. Toivottavasti.

Ruokavaliossa on toivomisen varaa, tai oikeammin, herkutteluista olisi varaa vähentää ja oikein urakalla. Oikean ruoan syömisessä ei ole paljoakaan korjattavaa. Siinä mitään erikoista ole, sanoisi Sanna-Raipe. Viime vuonna Kevyt-projektin aikana aloitetut pysyvät muutokset ovat jääneet pysyviksi, vaikkakin voisi olla jälleen paikallaan kirjata jonkin aikaa taas kaikki suuhun laittamansa ylös. Sillä saa niin helposti karsittua  ylimääräiset pois. 

Mutta se lääkärikäynti. Ja SE hoito. SEN ajankohta on pelottava ajatus. Jos SE on viimeinen ja SE ei onnistu, oli tämä kaikki sitten mahdollisesti siinä. Siksi SITÄ tekisi mielensä siirtää eteenpäin. Silloin olisi vielä toivoa. Silloin emme olisi isojen ja vaikeiden päätöksien edessä. Meillä olisi vielä mahdollisuuksia. Ehkäpä ajatukset ja niiden solmut aukenevat ja selkiytyvät lääkärin avulla.

Toivotaan!

Kroppa sekaisin

Jätin torstaina lääkkeet kuin seinään. En ajatellut, että niitä olisi enää tarvittu ja kukaan klinikalta ei niistä sanonut mitään. Nyt alkaa kovasti näyttää siltä, että kuukautiseni ovat alkaneet, reilun viikon etuajassa. Ja kivasti kipujen kera.

Alustavasti suunnitelmissä ollut hengähdystauko lienee kropallekin ihan tarpeeseen, niin se saisi vähän aikaa toipua kaikista näistä lääkkeistä, joita olen siihen pumpannut viimeisen vuoden aikana.

Hyvä puoli tässä on, että jos tästä tulee nyt normaalin mittainen kierto, saamme viettää Roomassa laatuaikaa ilman menkkoja.

Vaihtoehtoja osa II

Ajatuksia kerätään koko ajan. Niitä käännellään ja makustellaan, jotta pystyisi saamaan niistä paremman otteen. Tällä hetkellä, kun kellon on puoli kuusi lauantaiaamuna ja olen ollut jo tunnin hereillä, alkaa mielessäni vahvistumaan selvempänä päätös, että seuraavan hoidon aika ei ole vielä.

Onko tässä kyse siitä, että kolme on se yleinen määrä hoitoja lapsettomuusmaailmassa, onko kolmas hoito se viimeinen, se lopullinen, se päättävä? Jos siirrämme sitä eteenpäin, on meillä vielä toivoa edessä. Jos hoito aloitettaisiin jo pian ja se menisikin näin nopeasti kuin kaksi aiempaa aina yhdellä tuoresiirrolla ja yhdellä PASilla, niin onko se kuitenkin minulle liian äkkiä? Kuinka kauan tätä ruljanssia yhdessä molemmat jaksamme? Tuleeko silloin, kolmannen hoidon jälkeen, aika luopua biologisen lapsen toiveesta?

Joka tapauksessa, en ole valmis uuteen hoitoon ja sen mahdollisesti tuomaan pettymykseen vielä. Helmikuu saa nyt minun puolestani tulla ja mennä, ja tuoda tullessaan hääpäivän ja meidän perheen kahdenkeskisen matkan Roomaan. Ehkäpä ikuisesta kaupungista löytyy jotakin ikuisia vastauksia, tai vastauksia ainakin siihen, milloin jatkamme hoitopolulla ja miten.

Toisaalta, olen jo syksystä lähtien valmistautunut hakemaan yliopistoon maisteriohjelmaan. Hakuaika on menossa ja olen viimein saanut kaikki paperit ja materiaalit kerättyä ja tänään kokoan hakemukseni kasaan. Tämä on myös yksi keino, jolla haen elämääni sen hallintaa takaisin. Kouluun pääseminen ei ole helppoa, mutta se on ehdottomasti mahdollista. Siinä minulle on todella hyvä vaihtoehto siihen, kuinka voisin viettää seuraavat pari vuotta. Se on kakkosvaihtoehto, mutta aina ei saa valita.

Kyllä ne ajatukset tässä selkenee.

Vaihtoehtoja

Olen jo ehtinyt miettimään, mitä vaihtoehtoja meillä nyt on. Niitä onneksi vielä on, vaikka edellisellä kerralla niin toiveikas ja kannustava lääkäri sanoikin eilen puhelimessa, että tässä vaiheessa on kuitenkin jo muistettava se, että jos he ajattelevat hoitojen olevan tehottomia, ei niitä ole eettistä jatkaa. Nyt kuitenkin he ajattelevat meillä olevan mahdollisuuksia vielä.

Ok. Meillä on mahdollisuuksia vielä. Siitä me lähdetään. Kysymys kuuluukin: missä ja milloin?

Nyt voisimme soittaa Naistenklinikalle ja mennä jonoon ja odottaa sen aikaa, kunnes he voisivat meille hoidon tehdä. Pitkällä kaavalla luulen, ilman mahdollisuutta vaikuttaa hoidon kulkuun. Tai se fiilis minulla on. Rahaahan siinä voisi säästää.

Toisaalta, meillä on jo varattuna aika parin viikon päähän helmikuun 5. päivä Graviditakselle, jonne sekä mies että minä pääsemme keskustelemään jatkosta. Jotakin pieniä muutoksia voitaisiin lääkärin mukaan tehdä tähän kolmanteen ja mahdollisesti viimeiseen koeputkihoitoon. Itse mietin eilisen alkioiden sulatuksessa tapahtuneen kuoleman jälkeen sitä, että voisimme kokeilla sitä toista tapaa pakastaa alkiot, eli sitä, jossa niistä imetään nesteet kemiallisesti, jolloin alkioiden kiteytymistä ei voi tapahtua. Mikäänhän ei viittaa siihen, pakastamisessa tai sulattamisessa olisi tehty jotakin virhettä, mutta josko meidän alkioille olisi parempi tuo toinen pakastustapa. Mene ja tiedä.

Haluaisin mennä Graviditakselle. Niin se on. Siellä tuntuu, että toivoa on enemmän. Ja me voimme tehdä sen päätöksen milloin jatkamme. Saisimme pitää edes sen hallinnan elämästämme.

Mies sanoi eilen, että hänellä alkaa olla jo vahvoja vastenmielisyyden tunteita hoitoja kohtaan. Niin minullakin on. Miten nämä jatkuvat pettymykset voisivat tuntua hyviltä? Joo, mennään vaan ja ajetaan täysillä seinää päin ja odotetaan missä vaiheessa auto räjähtää seinään! Mutta mikä se on se vaihtoehto? Googlasin eilen sanoilla: "Mitä lapsettomuushoitojen lopettamisen jälkeen?" Ei ihan hirveästi vastauksia löytynyt. Googlen ihmeellinen kaikkitietävä maailma ei sekään antanut minulle vastausta.

Toisaalta eilen pohdin hoidon aloittamisen ajankohtaa. Helmikuullekin sen saisi. Ehkä sen ehtisi, jos kuukautiset alkaisivat sopivasti lääkärikäynnin aikoihin. Tulisiko se liian äkkiä, ja minussa olevat surun rippeet eivät olisi vielä poistuneet taistelutahdon tieltä. Ehkä alkioissakaan ei olisi sitä tarvittavaa taistelutahtoa, jota ne tarvitsevat elääkseen ja tarttuakseen minuun. Helmikuu voi tulla liian äkkiä. Maaliskuussa lähdemme viettämään kolmatta hääpäiväämme Roomaan. En halua reissuamme pilata hoidoilla. Tai sillä, että olemme juuri saaneet epäonnistuneen tuloksen. Haluan viettää sen nautiskellen ikuisen kaupungin kujista ja raunioista, elämästä ja maisemista,  juustoista ja viinistä, onnellisenä mieheni kanssa. En halua pilata sitä hoidoilla.

Pohdin, että kannattaisiko odottaa taas, että jos mies saisi lopetettua uudelleen aloittamansa tupakanpolton. Tuntuu onnettomalle, että vaikka hänen siittiönsä ovat testeissä olleet erinomaiset, niin voiko sillä kuitenkin olla vaikutusta. Jos hän lopettaisi uudelleen ja odottaisimme muutaman kuukauden, jotta siittiöt ehtisivät puhdistua myrkyistä ja menisimme hoitoihin vasta sitten. Menisikö se alkukesään? Syksylle? Kahden vuoden päähän? Miehestä tämä tuntu uhkavaatimukselta ja onhan se vähän sitäkin. Mutta minä olen jo luopunut paljosta hoitojen vuoksi. Onko liikaa vaadittu, että hän yrittäisi tehdä myös hänen terveyttään parantavan päätöksen tupakanpolton lopettamisesta? Toisaalta, jos odottaisimme tätä tupakanpolton loppumista, olisi taas minullakin aikaa jatkaa urheilua ilman hoitojen aiheuttamia keskeytyksiä, ehkä saisin ruokavalioni sellaisee kuntoon, että saisin painon tippumaan ja samalla parantaisimme, ehkä, myös hoidon onnistumisen mahdollisuuksia. Jos jatkuvia pettymyksiä ei olisi niin usein, minun ei tarvitsisi lohduttaa itseäni viikoittain herkuilla ja epäterveellisellä ruoalla.

Ehkä, jos tekisimme kaikkemme tähän kolmanteen hoitoon, se onnistuisi. 

Ei

Molemmat alkiot kuolivat sulatuksessa. Siirtoon ei päästy. Pakastin on tyhjä.