Hoidon puolella lomaa

Loma on vietetty. Punaviiniä on juotu, italialaisia herkkuja on syöty ja nautittu elämästä. Lomaan asti kevään hoitoa ei tarvinnut miettiä, mutta sieltä ne ajatukset taas mieleeni tuli. Tänään tarkastin missä vaiheessa kiertoni olikaan, ja pohdin joko jo seuraavaan kiertoon. En ehkä haluaisi. Heti tuli sellainen olo, että tämä tulee liian äkkiä. Toisaalta on sellainen alta pois olo, joka ehdottamasti viittaa siihen, että hoidon aika ei ole vielä. Pieni ahdistus alkoi tulla heti, kun tätä mietin.

Edellisessä Simpukasta (01/2013) tuli myös ristiriitainen olo. Artikkeli "Helli hedelmällisyyttäsi", jossa kerrottiin hedelmällisen keittiön aineksia ja perään pakina "Zen ja rentoutumisen taito" sai hymyn huulille, ja omalla tavallaan haistatti piutpaut tuolle artikkelille. Mitä siis tehdä?

Haluaisin saattaa pääni ja kroppani optimaaliseen tilaan ennen seuraavan hoidon aloittamista, mutta kuinka se tehdään? Popsimalla kasviksia, pähkinöitä, mahdollisimman käsittelemättömiä luomutuotteita ja laadukkaita proteiinin lähteitä vältellen gluteiinia ja samalla rentoutuen? Nauttien elämästä? Akupunktiohoitajani sekä lapsettomuuslääkärini kehottivat molemmat vain nauttimaan elämästä. Elämään mahdollisimman normaalisti. Silloin gluteiini ja ruisleipä kuuluvat keittiööni. Syön kasviksia. Syön lihaa. Tuo artikkelihan suositteli - jos nyt oikein tämän ymmärsin -  vähähiilihydraattista ruokavaliota. Laihduttamiseen molemmat sanoivat, että sillä ei juuri minun tilannettani paranneta. Minulla ei ole PCO:ta ja painoni ei ole niin korkealla, että sillä olisi vaikutusta.

Plaah. Tämä taitaa olla aivan turhaa. Lähden jatkamaan elämästä nauttimista ja yritän olla ajattelematta vielä koko asiaa. Pyrkiä syömään laadukkaasti ja puhtaasti terveellä maalaisjärjellä, jättää ehkä karkit (sen voisin kyllä tehdä) ja ilman turhia stressejä. Juu.

Keinut

Aamulla satoi lunta. Tuuli puhalsi lunta ympäriinsä, ja teki jälleen maailmasta puhtaan valkoisen. Sama tuuli heilutti pihassamme olevan leppäkerttukeinun keinunrenkaita. Siinä ne heilui, kaikki kolme, ihan tyhjinä, kuin näkymättömän käden voimasta. Ei kuulunut "kovempaa" huutoja, ei ilonkiljahduksia. Aivan hiljaa ne heiluivat.

Viime viikolla kävin jälleen akupunktiossa. Alan herätellä itseäni kevään koitokseen. Kolmen viikon välein sovimme ajat. Tärkeintä on nauttia elämästä sovimme. Aina välillä se nauttiminen ei vaan ole niin helppoa. Kyllä siellä silmäkulmassa on vielä kyyneliä. Ei minun kyynelkanavani ole vielä tyhjiksi menneet, kyllä sieltä ajoittain tulee surun murusia silmiäni kostuttamaan.

Saimme myös ystäviä kylään. Lapsettomia sellaisia. Hyviä ystäviä, joiden kanssa voi puhua. Hyvää tarkoittava ja hyvin sanottu "jos ette stressaisi" sai minut selittämään asioita vielä hieman syvemmältä, kuinka niin monenlaista on jo kokeiltu ja kuinka tämä ongelma johtuu fysiologiasta eikä henkisestä puolesta. Kuinka lapsettomuus koskee nyt, ja jos siihen ei tule ratkaisua, se tulee koskettamaan jokaisen tuttavan raskauden aikana nyt, niiden ihanien muiden lapsien kasvaessa sekä kahdenkymmenen vuoden päästä kun alkaa isovanhemmaksi tulon aika samanikäisten parissa. Että tämä ei ole vaikeaa vain siksi, että ei tule raskaaksi, vaan siksi että se tarkoittaa sitä, että niitä lapsia ei välttämättä missään muodossa ole meillä koskaan. Ehkä he ymmärsivät jotakin. Minä tiedän asioista niin paljon enemmän kuin haluaisin.

Nyt paistaa jo aurinko. Tuuli on tyyntynyt, keinut ovat  paikoillaan. Taidan lähteä lumitöihin.