Kohta mennään PASiin

Minulla oli palaveri aamulla. Pyysin keskiviikkona, että minulle ilmoitettaisiin joka tapauksessa, kuinka sulatus onnistuu. Edellisessa ja ainoassa PASissa tähän mennessä sulatettiin samasta oljesta kaksi alkiota ja vain toinen selvisi, jonka jälkeen pakkanen olikin jo tyhjä.

Palaverin ajan tuijottelin puhelinta vähän väliä etten vain missaa tulevaa puhelua. Ennen kymmentä sitten puhelin alkoi tärisemään - puhelin käteen ja neuvotteluhuoneesta ulos. Jonkin matkaa kävelin, jotta pääsin hieman rauhaisampaan paikkaan. "Puhelimessa. No niin, nyt voin puhua." "Graviditakselta tässä hei, olemme nyt aamulla sulattaneet yhden alkion ja 7-soluisena se selvisi. Eli ihan hyvässä kunnossa alkio on täällä valmiina sinua odottamassa". Sillä hetkellä suustani pääsi syvä uloshengitys, en ollut edes tajunnut kuinka jännittynyt olinkaan ollut. Varmistin vielä ajan, milloin minun pitää siellä olla, ja lopetin puhelun. Kävellessäni takaisin palaveriin, käteni tärisivat niin, että sitä oli pakko ravistella jännitystä niistä pois - huojennus oli valtaisa. Siirtoon päästään vielä tänään ja meillä jää pakkaseen vielä kaksi alkiota!

Alan kohta sulkemaan työkoneita ja suuntaan auton nokan kohti Helsinkiä. Hieman jo pissattaa, mutta nyt on liian myöhäistä käydä enää vessassa (siirrossa parantaa näkyvyyttä, jos on puolitäysi rakko). Täytyy kasvattaa "kestävyyttä" ja pinnistellä siihen asti, kun siirto on tehty.

Here we go!