Minulla oli palaveri aamulla. Pyysin keskiviikkona, että minulle ilmoitettaisiin joka tapauksessa, kuinka sulatus onnistuu. Edellisessa ja ainoassa PASissa tähän mennessä sulatettiin samasta oljesta kaksi alkiota ja vain toinen selvisi, jonka jälkeen pakkanen olikin jo tyhjä.
Palaverin ajan tuijottelin puhelinta vähän väliä etten vain missaa tulevaa puhelua. Ennen kymmentä sitten puhelin alkoi tärisemään - puhelin käteen ja neuvotteluhuoneesta ulos. Jonkin matkaa kävelin, jotta pääsin hieman rauhaisampaan paikkaan. "Puhelimessa. No niin, nyt voin puhua." "Graviditakselta tässä hei, olemme nyt aamulla sulattaneet yhden alkion ja 7-soluisena se selvisi. Eli ihan hyvässä kunnossa alkio on täällä valmiina sinua odottamassa". Sillä hetkellä suustani pääsi syvä uloshengitys, en ollut edes tajunnut kuinka jännittynyt olinkaan ollut. Varmistin vielä ajan, milloin minun pitää siellä olla, ja lopetin puhelun. Kävellessäni takaisin palaveriin, käteni tärisivat niin, että sitä oli pakko ravistella jännitystä niistä pois - huojennus oli valtaisa. Siirtoon päästään vielä tänään ja meillä jää pakkaseen vielä kaksi alkiota!
Alan kohta sulkemaan työkoneita ja suuntaan auton nokan kohti Helsinkiä. Hieman jo pissattaa, mutta nyt on liian myöhäistä käydä enää vessassa (siirrossa parantaa näkyvyyttä, jos on puolitäysi rakko). Täytyy kasvattaa "kestävyyttä" ja pinnistellä siihen asti, kun siirto on tehty.
Olen ollut huono vetäjä "resurssipulan" vuoksi, mutta viimeinen tsemppishaaste TTC United projektin viimeiselle kuukaudelle olkoon tässä - valitse itsellesi seuraavista sopivin haaste ja raportoi siitä haluamallasi tavalla blogissasi. Tässä haastevaihtoehdot:
6+1 Superviikko: Tee jotakin viikon jokaisena päivä yhden viikon ajan. Koska lepo on kehon kehitykselle tärkeää, saa yhden päivän jättää väliin.
Herkkuhetki: Suklaata, torttuja, makeaa, suolaista.. Joulun lähestyessä herkut maistuu. Kun tulossa on herkkuhetki, valmistaudu siihen kuntoilemalla. Herkkulenkin jälkeen voit valintasi mukaan joko antautua mielihaluillesi, tai jättää ne väliin. Ihan oman valintasi mukaan. Herkku on kuitenkin yhtä kuin kuntoilu!
Tiristys: Viimeinen tiristys alkuperäisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Oletko lähellä saavuttaa kaikki alkuperäiset tavoitteesi? Viimeinen tsemppis vielä päälle, jotta saavutat itsellesi asetetut tavoitteet.
Minulla alkuperäiset tavoitteet ovat hyvin kaukana hoitojen ja flunssien vuoksi. Olen siis tilanteessa, jossa keräilen uudelleen motivaatiota liikkumiseen. Valitsen itselleni heti alkuun kohdan 6+1 superviikko, jotta pääsen uudelleen liikkeelle, ja aloitin sen sattuneesta syystä jo lauantaina. Tässä alkusaldo:
Lauantaina: Uinti 1500m 45 minuuttia
Sunnuntaina: Sählypeli 60 minuuttia
Maanantaina: Aamu-uinti 1000m 30 minuuttia
Tavoitteenani superviikon loppuajalle on:
Tiistaina: Aamu-uinti 1000m 30min
Keskiviikkona Uinti 1500m 45min
Torstaina: Tanssi 60 min
Perjantaina lepopäivä-->PAS.
Kyllä se tästä taas lähtee! Mikä on sinun haastevalintasi?
Endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta - raskaus voisi parantaa endometrioosia. Siinä sellainen oravanpyörä, ettei paremmasta väliä.
Ajatukset eivät ole töissä, selaan siis nettiä.. Huomasin endometrioosiyhdistyksen sivuilla, että uusia hoitomuotoja, kuten aromataasi-inhibiittorihoito, endometrioosin hoitoon tutkitaan. Lähdin tutkeilemaan asiaa tarkemmin, ja kun huomasin tutun lääkkeen - Anastrozol -nimen, kiinnostuin lisää.
Mielenkiintoista sinänsä, mutta ei tuo ihan hirveästi lohtua tuo. Jos ei näistä pakastealkioista tule meille raskautta - joka hoitaisi samalla myös endometrioosiani - voisi olla ihan paikallaan kuitenkin keskustella vakavasti meidän vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista.
Ultrassa näkyi 6-7 millinen limakalvo, mutta rakenne antoi toivomisen varaa. Lääkitystä kasvatettiin kolmeen pilleriin Progynovaa päivässä (yhteensä 6mg) ja ensi viikon keskiviikolle otettiin uusi ultraaika. Siirtoon pääsemme luultavasti viikon päästä perjantaina.
Kyselin hoidon ja tuoresiirron yhteydessä käytetyistä lääkkeistä, Anastrozolia olisi voinut käyttää myös PASin yhteydessä, mutta ei välttämättä minulla ja Gonalpeptylistä on hyötyä vain tuoresiirtojen yhteydessä. Lääkitys on siis tähän PASiin Progynova sekä minulle uusi tuttavuus - kaikkien rakastama suosikki - Lugesteron aiemmin käyttämäni Lutinuksen tilalla. Vaikka tuskimpa noiden ihanuudessa on kummempaa eroa..
Asiat etenee kuin jäitä polttelis. Joulua odotellessa..
Tänään menen käymään klinikalla. Käynnillä ultrataan kohdun limakalvot ja niiden kehittyminen. Toivottavasti kehitys kohdussa on ollut reipasta oman olotilan reippauden puutteesta huolimatta. Ehkä sovimme jo siirtopäivääkin - katsotaan. Reseptejä saan varmastikin jo matkaani.
Ja mitäpä sitä enempää kirjoittamaan, jos ei kerran ole muuta sanottavaa. Palaamisiin..
Yritän valmistautua tähän PASiin hyvin. Pääni ei kuitenkaan ole tässä mukana. Unohtelen lääkkeitä - niin kuin tänäkin aamuna -, perjantaina join siideriä ja olen kaiken kaikkiaan hyvin väsynyt.
Olen käynyt taas akupunktiossa. Viimen viikon käynti meni itkemiseksi, mutta sen käynnin jälkeen ei ole enää tarvinnut itkeä. Terapialta tuo tuntuu ja se tuntuu tulevan myös todella tarpeeseen. Vaikka puran ajatuksiani täällä, on hyvä, että niitä saa purkaa myös jollekin kokonaan tilanteesta ulkopuoliselle taholle oikeassa elämässä.
Vaikka tiedostan, että olen puolivaloilla tässä kierossa valmiina, yritän silti tehdä parhaani. Noudatan akupunktioterapeutin ohjeita ja vinkkejä aina kun vain muistan, syön vitamiinini ja heti, kun töistä tänään menen kotiin, otan unohtuneen lääkkeeni ja pyrin siihen, että enää uusia unohduksia ei tule.
Viikonloppuna aktivoiduin myös liikkumiseen. Perjantaina ja sunnuntaina kävin jälleen tauon jälkeen uimassa, ja lauantaina kävin kävelyllä. Minua harmittaa todella paljon se, että flunssien ja hoitojen aiheuttama liikuntatauko laiskistaa minua ja liikkumisen motivaatio on kadoksissa. Pakolla on kuitenkin liikkeelle lähdettävä, kyllä se into sieltä taas tulee. Vaikka lyhyt liikuntatauko tuleekin taas siirron jälkeen. TTC United tavoitteitani tuskin tulen saavuttamaan, mutta sellaista se nyt vaan on. Yritän kuitenkin parhaani, että edes pääsisin lähelle. Vielä kuukausi on kuitenkin projektiaikaa jäljellä. Tälle projektillekaan ei ole nyt ollut aikaa ja resursseja - pahoittelut siitä kaikille osallistujille..
En usko tähän onnistumiseen. Onneksi, vaikka sydämeni ei olekaan tässä mukana ja odotan vain joulukuun hoitotaukoa, voi hoito silti onnistua. Eihän sitä koskaan tiedä. Yritän siis parhaani ja yritän koota toivon rippeet ja uskon onnistumiseen jostakin. Eihän sitä koskaan tiedä.
Eilinen työpäivä oli todella vaikea. En sunnuntaina itkenyt kuin pienet itkut ja heti maanantaina aamusta töihin lähtö tuntui vaikealta. Tiesin, että ystäväni on minua vastassa, ja että hänelle taas joutuisin kertomaan miten on käynyt.
Jo bussissa alkoi ahdistamaan lisää, tyhjä paikka oli jalkapalloisän vieressä ja taashan se oli viikonloppu vietetty pelihallissa. "No kuis sinun viikonloppu meni?" -"Ei mitään erikoista". Ei mitään erikoista!
Miten kerrot, että taas on sydän kaivettu lusikalla ulos ja poljettu maahan? Miten tuntuu siltä, että et tiedä miten jaksat jälleen yhden päivän hymyillen, kuin mitään ei olisi tapahtunut? Miten voit jakaa sen maailman pahimman olon, jos siitä ei koskaan puhuta? Vastaat siis "Ei mitään erikoista".
Ystäväni arvasi jo miten oli käynyt, ei minun tarvinnut kertoa kuin odotuksen loppuneen lyhyeen. Hieman helpotti hänen kanssaan puhua.
Laskin keräysrahoja, joilla on tarkoitus hankkia toisen työkaverini onnittelulahja tyttövauvan syntymisen johdosta. Minun pitäisi hankkia ja viedä lahja hänelle. En halua. En tiedä miten sen asian pystyn hoitamaan. Ehdotin kuitenkin, että käyn hänen luonaan ensi viikolla, kun menen ultraan. Luojan kiitos hänelle ei sopinut, eikä sovi myöskään seuraavaan kolmeen viikkoon. Ehdin rakentaa pääni uudelleen jotta voin kohdata hänet asiaankuuluvalla ilolla.
Työtilani ei anna minulle sellaista yksityisyyttä, jota olisin kaivannut. Vastailin kysymyksiin lyhyesti, kaipasin sitä, että minun annetaan olla. Jätetään ihan yksin omaan rauhaani omien ajatuksieni kanssa. Kolmelta minulle riitti. Lähdin etukäteen kotiin - liukuman sallimissa rajoissa - vaikka tuntini ovat jo reilusti miinuksella johtuen lääkärissä ja akupunkiossa ravaamisesta.
Kotona istuin nojatuoliin ja aloin itkeä. Itketti ja itketti, mies lohdutti. Puhuimme vakavasti asioista. Jos lasta ei tule, mitä sitten? Mieheni on juuret, minä olen siemen. Rakastan häntä enemmän kuin mitään, enkä hänestä halua luopua mistään hinnasta. Yhdessä tämä kohdataan, mutta miten?
Aloitin PAS lääkityksen miettien olenkohan kuitenkaan tähän valmis. Kasaamaan taas uudelleen itseni, toivomaan ja . Kuinka monta pettymystä sitä täytyy jaksaa kohdata kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ensimmäistä kertaa minulle tulee sellainen olo, että jaksanko tätä kuitenkaan? Tai paremminkin, kuinka pitkään minun on tätä jaksettava? Tällä hetkellä on olo, että joulun ajan pidämme taukoa asiasta oli tämän PASin tulos mikä tahansa.
Keskustelu miehen kanssa on helpottanut hieman. Sain nukuttua hyvin, vaikka aamulla neljältä heräsin kuukautiskipuihin. En saanut enää nukuttua ja jäin vain odottamaan särkylääkkeiden vaikutusta. Nyt, viisi tuntia myöhemmin alkaa helpottamaan. Mahan pohjassa kaihertava kipu ei ole helpottanut tämän päivän alkua. Työt ei kiinnosta yhtään. Kävin vessassa itkemässä hieman lisää. Tänään onneksi kaikki työkaverit ovat jossakin palaverissa, joten olen aikalailla yksin täällä. Kuuntelen lohtumusiikkia ja kun olen saanut tämän teksin julkaistua, alan tekemään jotakin rutiinityötä, joka toivottavasti vie ajatukseni jonnekin tyhjiöön. En jaksa enää ajatella mitään.
Vuoto alkoi viikonloppuna jotenkin täysin yllättäin. Ei sen olisi pitänyt yllättää, olihan kierto kuitenkin täyspitkä. Ehkä munasoluja kypsyteltiin niin pitkään, että kierto ei sillä jatkunut pidempään. Mene ja tiedä.
Joka tapauksessa, kun äsken soitin klinikalle, sovimme, että teen vielä torstaina uuden raskaustestin, just in case. Lisäksi sovimme, että lähdemme PASiin jo tässä kierrossa. Tänään aloitan siis Progynovan, jonka pitäisi auttaa limakalvon kehittymiseen. Sitä pitäisi minulla olla jo kotona riittävästi. PAS voidaan tehdä myös luonnolliseen kiertoon, mutta minulla on tehty vain yksi ja se tehtiin lääkkeelliseen. Päätimme siis toimia tällä kertaa samalla lailla. Ensi viikolle varattiin jo ultra-aikaa, jossa katsotaan limakalvon kehitys. Sen jälkeen voidaan jo luultavasti sopia siirtopäivä.
Täytyy lähteä valmistautumaan samalla tavalla kuin edelliseen hoitoon ja soittaa uusia akupunktioaikoja. Minusta kiinnittymispäivänä esiintynyt vuoto oli jollakin lailla lupaava. Pakkasessa on 3 hyvälaatuista 8-soluista alkiota. Toivottavasti niistä jo seuraava on riittävän vahva tarraamaan kiinni pidemmäksi aikaa.
Onneksi aika kulkee, mutta en millään malttaisi odottaa ensi viikon lopulla testin tekoa. Sovimme mieheni kanssa, että testaan, kun torstaina tulen töistä. En halua testata ennen työpäivää, koska kumpi tahansa tulos onkin, niin kyllähän se työpäivän sotkee aivan kokonaan.
Eilen illalla tuli taas epävarmuus selkärankaan. En kuitenkaan päästänyt sitä jylläämään. Suljin sen pois, hyväilin vatsaani ja ajattelin mielessäni: "pidä kiinni, ei me kuunnella tuota selkärankaa, meillä on ihan hyvä tässä". Nukahdin.
Epävarmuuden vierailun jälkeen on välillä vieraillut epäilys luonani, mutta en ole antanut sille valtaa. Juupas on siis tällä hetkellä viemässä voiton ihan yhdeksän-nolla. Katsellaan..
