Raskauteni sujui hyvin ja helposti ja nautin olostani, niin paljon kuin vain voin - onhan hyvinkin mahdollista, että en saa sitä kokea uudelleen. Pieni poikamme syntyi marraskuussa suunnitellulla sektiolla. Synnytys sujui hyvin ja olen toipunut siitä nopeasti. Hieman järkytyin sektiosta toisena vastanneen lääkärin - olkoonkin nuoren ja endometrioosiin perehtymättömän - kerrottua, ettei ole koskaan nähnyt niin pahaa endometrioosia ja että tilanne on edelleen lähestulkoon muuttumaton laparoskopian kuvaamasta tilanteesta syksyllä 2011. Raskaus ei siis tilannettamme parantanut. Hän ihmetteli sitä, että lapsemme oli saanut alkunsa kaikesta tästä huolimatta luonnon omin keinoin. Todellinen ihme.
Ja hän on. Hän on jo kolme kuukautta vanha ja oppii koko ajan jotakin uutta. Ihmettelee maailmaa suurin sinisin silmin ja me rakastamme häntä enemmän kuin mitään muuta. Me olemme onnekkaita.
Jätän tämän blogin edelleen olemaan. Toivottavasti meidän tarinamme tuo jollekin rohkaisua siitä, että lapsettomuudesta voi päästä myös eteenpäin.
Haluan kiittää edelleen kaikkia teitä, jotka ovat ajatelleet meitä ja jättäneet tänne viestejä. Jotka ovat kulkeneet mukanamme, vaikka täällä onkin ollut hiljaista. En ole unohtanut teitä, enkä sitä, millaista oli aikaisemmin. Ne tunteet kulkee mukanani ikuisesti.
