tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kaksi kappaletta

Kesän korvalla kantavana projektin viikon 2 tehtävänä pyydettiin valitsemaan 2 kappaletta, jotka kolahtavat juuri nyt syystä tai toisesta. Lyhyiden perustelujen kera valintani ovat:

Stellan Aamun kuiskaus tuli ensimmäisenä mieleeni ihan pelkästään kappaleen ensimmäisten sanojen vuoksi. Toiset päivät ne nyt vaan on parempia kuin toiset. 


Toista kappaletta mietin hetken pidempään. Rajaus kahteen kappaleeseen oli hankala, olisi niin paljon hyviä biisejä, jotka olisin halunnut jakaa teidän kanssanne. En kuitenkaan halunnut lähteä "keulimaan" ohjeiden vastausesti ja laittamaan kymmeniä biisejä, joten päädyin Gotye:n (feat. Kimbra) Somebody that I used to know kappaleeseen. Hän on viimeaikaisista tuttavuuksista tehnyt suurimman vaikutuksen ja olenkin tutustunut Youtuben ystävällisellä avustuksella hänen tuotantoonsa lähemmin. Jos Gotye ei vielä ole tuttu, suosittelen tutustumaan häneen lämpimästi ja lisään vielä, että useat Gotyen musiikkivideot viehättävät minua suuresti.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Uuteen viikkoon

Lauantaina totesin kovasta työstä huolimatta painon - tekisi mieleni sanoa junnaavan, mutta pakkohan sille on keksiä jokin toinen sana ;) - pyörivän aina vaan samoissa lukemissa. 0,1kg painoa taas ylöspäin, viimeisellä projektiviikolla toivon edes pientä nytkähdystä alaspäin. Projekti loppuu virallisesti lauantaina, joten siihen asti aion ainakin tsempata oikein kunnolla. Tokihan projekti jatkuu vielä omalla tahollani, siihen lääkärin asettamaan tavoitteeseen haluan päästä ennen kuin käymme siellä seuraavan kerran.

Perjantain alakulon terävin kärki on nyt taitettu, aika menee eteenpäin ja kyllä mekin vielä.

Valitettavasti ahkerasta tikuttamisesta ja lämpöjen tarkkailusta huolimatta en ovishuippua tähän kiertoon havainnut. Liekö tässä kuussa ovuloin ollenkaan? Parhaamme teimme siitä huolimatta, ajatukset ovat kuitenkin jo ensi viikossa. Tämän viikon jälkeen saamme ainakin lisää tietoa asioiden etenemistä. Kevyt projektin merkeissä aion liikkua enemmän kuin laki sallii tällä viikolla, ehkä se viikko samalla kuluukin nopeammin ja paino nytkähtäisi samalla vielä hieman alaspäin.

Mukavaa viikon alkua kaikille ja tsemppiä vielä keventelyyn!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Toisen onni

Työkaverini meni naimisiin viime kesänä. Olemme tutustuneet ja ystävystyneet pikku hiljaa paremmin, ja keskustelleet vauvahaaveista. Olen kertonut meidän haasteista ja hän kertoi vuoden lopussa, että nyt on ehkäisy jätetty pois. Olemme työkavereita ja ystäviä, mutta paikoin, muutamasta hyvää hyvyyttään sanotusta kommentista on käynyt selväksi, että ei hän ymmärrä kuitenkaan, miltä minusta tuntuu.

He kävivät häämatkalla alkuvuodesta. Ennen matkaa hän vielä jännitteli ja laskeskeli ovulaation osumista, matkan jälkeen asiasta ei enää puhuttu. Arvasin tilanteen, mutta en annoin tilaa. Tänään hän tuli kysymään, onko minulla hetki. Hän istui alas ja kertoi tulevasta syysvauvasta. Halasin ja kyyneleet tulivat silmiini. En voinut itselleni mitään. Tiesinhän minä, että todennäköisyys sille, että hän onnistuu heti alussa on suuri - onhan hän nuori, hoikka ja omaa terveet elämäntavat. Eikä se ole meiltä pois. Mutta ne vaan tuli. Hän sanoi lohduttavasti, kyllä se teilläkin vielä. Sitten hän kertoi, kuinka hankalaa oli, kun ei tiennyt alkuun kuinka pahoinvointia voi pitää aisoissa, kertoi vinkit minullekin, jotta voin käyttää niitä sitten, kun onnistumme.

Voi surullista Toiveikasta. Nyt en osaa miettiä muuta, kuinka tulevina aikoina ruoka- ja kahvipöydässä keskustelu pyörii toisen onnen ympärillä. Kuinka siitä seuraa vinkkaavia katseita ja "koskas teille" kysymyksiä. Kuinka toinen kasvattaa vauvaa mahassaan ja toinen kasvattaa rypäleen verran alkioita ja toivoo, toivoo. Ja vaan odottaa. 


torstai 22. maaliskuuta 2012

Loppurutistus

Heiii keventäjät!

Kohta alkaa kevyt -projektin viimeinen viikko! Loppurutistus! Viimeinen tsemppis! Jokainen ehtiessään ja halutessaan voisi summata projektin annin eli paransiko keventäminen omaa oloa, tuntuiko siltä, että oma hyvinvointi olisi lisääntynyt ja saavutitko omia kokonais- tai osatavoitteitasi? Paraniko liikkumistottumukset ja jatkuuko keventäminen vielä, ja jos niin millä tavalla?

Olisi hyvä kuulla - jos joku haluaa aloittaa vastaavan projektin vetämiseen ensi syksynä tai vaikkapa tulevassa vuoden vaihteessa - mitä olisi kaivattu lisää ja mikä oli hyvää projektissa? Olisiko jotakin pitänyt tehdä kokonaan toisin? Vai oliko koko projekti täysin turha?

Käytän antianne sitten viikon päästä viikonloppuna, kun teen projektin loppuraportin.




keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tunnustuksia

Olen saanut nyt parissa viikossa 2 tunnustusta, olen otettu!

Ensimmäinen oli paljon yritysblogeissa pyörinyt "One lovely blog award". Tunnustuksen minulle antoi Helmi ja myös Rowan (en sitä huomannutkaan aluksi), kiitoksia molemmille tunnustuksesta!

Tunnustuksen säännöt:

1. Kerro linkin kanssa blogissasi kuka lahjoitti tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi
3. Lahjoita tämä sama tunnustus 15 muulle blogille/bloggaajalle.

And due to the fact that I wish to give this upper award to Carlia, let's give these instructions in English also.

  1. Share in your blog who gave this award to you with a link.
  2. Write down 7 random facts about yourself. 
  3. Give this award to 15 other bloggers. 

I know, this a bit funny as we - or most of us finns - can read blogs in other languages, but I gather that even with google translate this blog doesn't give anything to someone outside Finland. :) Nonetheless, thank you, Carlia, I've enjoyed reading your blog. Here is an award for you, and you can - if you wish - go by the rules.

Faktat:
  1. Pidän uimisesta. Pyrin käymään viikoittain ja vuositavoitteena minulla on uida 50 kilometriä.
  2. Rakastan italialaista ruokaa. Pidän ruoan laitosta kaiken kaikkiaan, varsinkin viikonloppuisin, kun aikaa on enemmän. Haluaisin järjestää enemmän ystävilleni Hyacint Bukéemäisiä kynttiläillallisia, toki hieman miellyttävämmällä tunnelmalla höystettynä. 
  3. Olen juuri eilen hankkinut Nokian Lumia 800:n. Ensivaikutelma on erinomainen. :)
  4. Luen juuri Kathryn Stockettin "Piiat" kirjaa, ensimmäiset 100 sivua kertovat kirjan minun mieleiseni. Kirjaan perustuvan elokuvan vuokraan kirjan lukemisen jälkeen.
  5. Haluan urallani eteenpäin. 
  6. Muutan ilmettäni usein keväisin, minulle tulee uudet violetti-mustat silmälasit by DKNY parin viikon päästä ja menen parturiin (en samalle kuin viimeksi vaan uudelle parturille) perjantaina. Wish me luck!
  7. Rakastan matkustamista. Seuraavaksi haluaisin Italiaan, Uuteen Seelantiin, Krakovaan, Azoreille, Budapestiin, Pariisiin, Lontooseen, Kreikkaan ja Barcelonaan. 
Haluan lahjoittaa tämän ensimmäisen tunnustuksen eteenpäin vain blogeille, jotka eivät koske joko suoranaisesti tai pelkästään yrittämistä tai vauvoja. Tunnustuksen minulta saa siis seuraavat 5 blogia:



Toisen tunnustuksen sain Ninnikalta, kiitoksia kovasti sinulle, tämä tuli kovin yllättäin!

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikki blogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikki blogilleen!

Seuraan useaa blogia, joten tämän tunnustuksen haluan antaa niille, jotka ovat jo pitkän aikaa kulkeneet mukanani täällä ja jotka ovat minun bloggailuni alusta lähtien tuntuneet kotoisilta. Tunnustuksen saavat minulta siis:

Rowan - Pihlajapuun katveessa
Belly - Bellywish
Junna - Jun(n)a asemalla
Caudensia - Mökö on pieni, mököä ei enää ole
Nappi - Uusi resepti

Tunnustuksen arvioisia olisi paljon enemmänkin, mutta jätetään tällä kertaa tähän.

Kaksi sanaa

Kevät - Sitä on odotettu, hartaasti ja pitkään, ja nyt ollaan jo voiton puolella. Joka päivä pyörätiet ovat hiukan leveämmät. Lenkillä viikonloppuna huomasin jo ensimmäiset pajunkissat. Aurinko paistaa ja päivä on jo pidempi kuin yö.

Mies - Oma rakas. Ukkoloinen. Se, joka saa minut nauramaan. Jolla on ne hauskat jutut, ne meidän jutut, joita muut ei välttämättä ymmärrä. Se, joka nauraa minulle. Hymyilee. Sanoo joka aamu kauniiksi. Halaa lujaa. Pitää sylissä, vaikka sille tuleekin kuuma. Kulkee vierellä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

O-ovis, where art thou?

Sovimme mieheni kanssa, että tsemppaisimme tähän kiertoon. Olen siis taas mittaillut lämpöjäni ja tikutellut ovista. Nyt mennään kiertopäivässä 16 ja tikut näyttää tyhjää. Lämmötkin heittelee, joten niistäkään ei sen kummenpia apuja saa tähän.

Vaihtoehtoja on 3.

  1. Ovis tapahtui jo tikuttelun aloittamisen aikoihin, viiva oli silloin melko vahva ja vahvin tähän mennessä. Lämmötkin teki jonkinlaisen dipin silloin. Jotakin tuntemuksia oli myös niihin aikoihin mahan pohjassa. Ovispäiväksi olisi siinä tapauksessa tullut kp ~11.-> Kierto olisi superlyhyt minulle ~25 päivää ja menkat alkaisivat selvästi maaliskuun puolella. Muutamasta linkitettyyn kirjoitukseen tulleesta kommentista huolimatta olen silti hieman huolissani, jos menkat kovin pikaisesti alkavat. 
  2. En ovuloi ollenkaan tässä kuussa. 
  3. Ovis on vasta tulossa. 
Clomien avulla ovis osui kaikesta päätelleen tosi nätisti kiertopäiville 15 ja 16. Nyt en saa sitä ollenkaan kiinni. Tänäkin aamuna tikkuun ei tullut edes hailakkaa viivaa. Olisinko kuitenkin sen missannut. Olen luullut ovuloivani jatkuvasti aika myöhään kierroissa. 

Oli miten tahansa, aika kuluu ja kohta on jo pitkään odotettu huhtikuu. Töitä on tehty ja ruuhkahuippuja on ehkä saatu hieman tasoiteltua. Mutta silti monta juttua on vielä työn alla. Tsemppiä minulle vaan. Eli ei siis auta, takaisin hommiin, nainen!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Tänään

on maanantai, ystävä lähti kotia kohti eilen. Puhuimme paljon, tärkeää ja vähemmän tärkeää. Blogista en sitten kuitenkaan kertonut. Me yritetään kovasti google+:n kautta vaihtaa kuulumisia hänen reissunsa aikana.

Oli todella mukavaa. Otimme hyvin rauhallisesti. Keli oli hieman huono, joten jätettiin kaupungillekin meno väliin ja oltiin vaan siinä kotosalla. Illalla katsottiin elokuva ja mässytettiin irtokarkkeja. Syötiin muutenkin hyvin sekä lauantaina että eilen, joten nyt on taas hyvä aloittaa reippailut tälle viikolle.

Lauantaiaamun punnaus kertoi painon tippuneen 0,3kiloa. Jos ja kun saan tahdin jatkumaan vielä kolme viikkoa projektin loppuun asti, saavutan juurikin sen oman tavoitteeni. Hyvä minä ja vielä vaan lenkille!

Olin vierailusta huolimatta -  ja osaksi siitä syystä - hyvin reipas siivoilujen suhteen koko viikonlopun. Siivoilin asunnon lauantaina ennen kuin ystävä tuli ja sunnuntaina ystäväni makoillessa sohvalla, touhusin koko ajan ja samalla juttelimme niitä näitä. Ystävä tuntee minut jo niin pitkältä ajalta, että ei häntä eikä juttua haitannut ollenkaan, että samalla heittelin tarpeettomia kuvastoja hyllystä roskiin tai että pyyhin hyllyjä ja järjestelin niitä uudelleen.

Pitäisi kaiken kaikkiaan käydä enemmän vieraita, niin pysyisi aina asunto siistinä. Niin ja muutenkin olisi kiva, jos ystävät kävisivät kylässä useammin.. :)

Viime viikolla muuten juttelin mieheni kanssa. Halusin tietää mitä mieltä hän on tikuttelusta ja aamulämpöjen mittailuista tähän kiertoon. Hän oli kovasti sitä mieltä, että tikutellaan vaan ja yritellään aktiivisemmin tässä kuussa. En tiedä oliko vaikutusta asiaan sillä, että katsoimme jokin aika sitten yhdessä Hiljaa Toivotut. Siitä seurasi ainakin ihan hyvä keskustelu aiheesta. Mutta joka tapauksessa, nyt olen taas kovasti aamulämpöjä mittaillut. Tänään on kiertopäivä 9. Ovista voisi odotella suurinpiirtein tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Taidan aloittaa tikuttelun keskiviikkona tai torstaina. Tämä kierto on nyt 26s. Ihan hirveitä toivoja onnistumisen suhteen ei ole, mutta toisaalta en halua antaa periksi. Olisi niin hienoa päästä asiassa eteenpäin ilman rankkoja hoitoja.

Toivossa on hyvä ja niin edelleen..

PS. Kiitos Helmi tunnustuksesta, vastailen siihen myöhemmin tällä viikolla.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Ystävä

Odotan tänään rakasta ystävääni kylään. Kiertelemme ensin kahden kaupungilla, sitten mieheni tulee töistä ja voimme syödä yhdessä illallista. Avata viinipullon ja jutella, rentoutua, olla. Käydä ehkä saunassa.

Ystäväni lähtee muutaman viikon päästä matkoille. Ja palaa takaisin vasta joskus loppuvuodesta, niin luulen. Mietin, annanko blogin osoitteen hänelle. Vain yhdellä ystävälläni on tähän mennessä osoite tiedossa. Hän saattaa käydä täällä välillä vilkuilemassa, ehkä. Asiasta ei ole hänen kanssaan keskusteltu sen jälkeen, kun hänelle linkin lähetin.

Olen huono pitämään yhteyksiä. Aina. Minulla on paljon rakkaita ystäviä, mutta useat heistä asuvat kaukana. Puhelin ja Facebook on keksitty, tiedän. Facebook ei vaan ole nyt ollut minun lempparisivustoni. Käyn siellä aina vain harvemmin. Soittelen aina välillä, mutta aivan liian harvoin. Onneksi - ainakin tähän asti - ovat ystäväni olleet samanlaisia. Olemme ystäviä harvoista yhteydenotoista huolimatta. Jatketaan aina siitä, mihin on viimeksi jääty.

Tänään vierailulle tulevan ystäväni kanssa tiedän, että emme - luultavasti, todennäköisesti ja valitettavasti - juurikaan keskustele tulevan kesän aikana. Tämän blogin avulla hän voisi kuitenkin halutessaan käydä katsomassa mitä minulle kuuluu. Olisi myös mahdollisesti ensimmäisten joukossa lukemassa mahdollisista positiivisista uutisista. Tännehän minä siitä kuitenkin kirjoittaisin facebookin sijaan. Oikean elämän puolella luulen meidän odottavan - jos joskus sinne asti pääsemme - ja kertovan ystäville ja perheelle vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.

Asiassahan ei ole missään nimessä kyse luottamuksesta tai sen puutteesta. Enhän ole kertonut miehellenikään - vielä - tämän blogin olemassaolosta. Hän saattaa tästä tietää, en vain ole siitä sinänsä hänen kanssaan keskustellut. Enkä enää asiaa niin huolellisesti salannut tyhjäämällä selaushistoriaa, jota kyllä aiemmin tein. Tämä on vain ollut minun asiani. Tottakai teitä, blogiystäviä, on siellä lukemassa, mutta tosielämän ystävät olen pitänyt ulkopuolella.

Taidan mennä tänään fiiliksen mukaan, jos sopiva hetki tulee, kerron asiasta. Miehellekin haluan jossakin vaiheessa tästä kertoa, sopivaa hetkeä ei vain ole vielä siihen tullut.

Joka tapauksessa, pohdinnan jälkeen nyt on jo aika tämän viikon punnaukseen, aamupalaan ja siitä pikkuhiljaa asunnon puunaukseen. Lisäksi voisin valmistella jo ruokatouhuja. Valittavana on joko meksikolaista tai italialaista, ystävä saa päättää.

Rentouttavaa ja mukavaa viikonloppua kaikille! 

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kaikkea sitä näkee

MTV3: Saksassa yritetään purkaa eläkepommia: Vero lapsettomille.

Ilta oli mennyt jo niin penkin alle, että tämän uutisen kymppiuutisissa nähdessäni sappeni alkoi suorastaan kiehua. Sen lisäksi, että lapsettomuus on vaikeaa monelle, yrittävät osa Saksan Kristillisdemokraattien edustajista ajaa 1% erillisveroa yli 25-vuotiaille lapsettomille. En tiedä Saksan perhepolitiikasta sen enempää, mutta ainakin Suomessa tulonsiirtoja lapsiperheille tehdään muunmuassa lapsilisillä, kotihoidontuilla ja vanhempainrahalla. Niin kuin pitääkin. Olisi kuitenkin todella väärin pakottaa lapsettomuudesta kärsivät vielä maksamaan noin suoraa tulonsiirtoa niille, jotka ovat onnistuneet siinä, mitä moni lapseton kaikkein eniten kaipaa.

Jostakin ne rahat on otettava - varmastikin - mutta toivon todella, että tuollaisiin toimiin ei Saksassa päädytä.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Rajapyykki!

Huikeaa! Kävin kaikki kevyt-projektilaisten blogit läpi ja lueskelin juttuja. Laskin samalla kokonaispudotuksen projektissa. Hurjaa, hurjaa! Huikeita onnistumisia, lomia, hoitoja, takapakkeja, flunssaa ja tauteja, hemmotteluja ja kaikkea muuta, mitä elämässä vastaan tulee. Kaikesta tästä huolimatta, olemme pudottaneet painoa nyt yli 50 kiloa! Ihan huimaa! Kokonaispudotus alusta lähtien on 51,9 kiloa. Se on yhden pienen aikuisen ihmisen verran. Lisäksi olemme saaneet kaksi uutta positiivista uutista, lämpimät onnittelut Neilikka ja Ellu!

Olen todella ylpeä meistä. Muutama viikko on vielä matkaa jäljellä. Kolme kokonaista viikkoa. Aurinko paistaa ja ulkoilukelit alkavat olla parhaimmillaan - kunhan kaikki vaan varotaan tuota liukkautta! Elämä on aikasta mukavaa!

Voittaja

Vakavaakin vakavammalla tekniikalla virallisten valvojien paikalla ollessa olen valinnut voittajan arvontaan. Enten tenten teelika menten -tekniikalla voittajaksi ja Sininen uni -korun uudeksi omistajaksi valikoitui Belly! Laitan sinulle sähköpostia tulemaan, jotta korun saan postiin mahdollisimman pian. Kiitokset kaikille osallistujille ja toivottavasti blogistani on teille iloa ja/tai vertaistukea myös jatkossa!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Just lookin'

Laiska päivä. Lounastauon käytin netin selailuun ruokaillessani ja se tuntuu nyt vain jatkuvan. Kunhan haaveilen ja selailen.

Löysin ihan uudenlaisen ratkaisun lastenhuoneeseen, joka minun oli pakko tulla kirjaamaan tänne ylös, ihan vaan muistiin itseäni varten. Oletteko te koskaan törmänneet tällaiseen ratkaisuun?

Kuvat www.satuhuone.com



Näyttää ihan tavalliselta lastenhuoneelta, mutta tuo sänkyratkaisu on aika nerokas. Palat on irrotettavissa ja muokattavissa lapsen kasvaessa, jolloin pinnasänky-lipastosetistä muuntautuu täysikokoinen sänky, yö- ja työpöytä. Lisävarusteina tähän pinnasängystä lastenhuone -settiin on hoitotaso ja patja sekä sängyn alaosaan vetolaatikkoon vierassänkyoptio.



Näiden valmistaja on espanjalainen Alondra Infantil

Värejä ja malleja oli tarjolla tosi paljon ja ne oli vielä muokattavissakin, ainakin tähän settiin. Sarjaan kuului myös nuo kuvassa näkyvät kaapit, hyllyt ja tuo ihana leikkikokoisen ihmisen pöytäsetti tuossa keskellä. Onhan tuo kerta hankintana kallis, mutta kestävän kehityksen periaatteista pitävänä voisin hyvinkin harkita tällaista settiä, jos ja kun sen aika on.

Mitä tykkäätte? Onko kenelläkään kokemuksia kyseisen valmistajan huonekaluista?

(Satuhuoneella oli muuten yksi setti alennuksessa, jos joku jo hieman pidemmällä olevista olisi kiinnostunut:

http://www.satuhuone.com/shre_baby_fi/shre-baby-furniture/convertible-cots-bedrooms/cuna-conver-k421c.html/ )

Ihania haaveita, mutta nyt back to reality eli nyt reippaasti takaisin töihin!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Still here

Viime viikkoina minulla ei ole ollut paljoa sanottavaa. Viikonloppukin meni taas niin nopeasti, että en ole täällä ehtinyt kuin kääntymään. Muistutan vielä, että enää on tämä ilta aikaa osallistua arvontaani. Taidan tehdä nyt niin, että ensi viikon alkupuolella päivitän possun tilanteen ja samalla ilmoitan sitten arvonnan voittajan. Neilikalta huhuilen siis tässä samalla tilannekatsausta.

Tilannekatsaus Kevyt -projektille omasta puolestani on, että paino on taas hieman notkahtanut alaspäin. Ei kuitenkaan niin paljon, että viime viikon takapakki oltaisiin kokonaan otettu takaisin; pudotusta viikon takaisesta 0,2kg. Projektia on onneksi jäljellä vielä neljä viikkoa, ja painotavoitteeseeni on 1,2kg. Uskon vakaasti saavuttavana oman tavoitteeni. Tästä on siis hyvä jatkaa. Liikkunut olen taas, kun remontin saimme valmiiksi ja tanssitunnitkin alkoivat taas. Lisäksi ilmoittauduin tällä je ensi viikolla kahteen puolentoistatunnin lumikenkäilyretkeen, jonka työpaikkamme tarjoaa. Se onkin tosi tehokasta liikuntaa ja tosi kivaakin! Oletteko koskaan kokeilleet?

Tänään alkoi taas kuukautiset. Jälleen olemme yhtä kiertoa lähempänä hoitoa. Lupa oli soittaa Naistenklinikalle, kun huhtikuun menkat alkavat. Mitäs sitten, jos seuraava kierto tämän kierron tapaan kestää vain 27 päivää? Silloin seuraavat menkat alkavat maaliskuun puolella 30. päivä, joka on lauantai. Soitan silti. Ei kai se voi olla niin tarkkaa? Toisaalta voisin valmistautua siihen mielessäni, että meidän vuoro ei välttämättä ole vielä. En haluaisi valmistautua, mutta ehkä pettymyt ei ole niin suuri jos joudumme odottamaan vielä hetken.

Pidimme tämän kierron taukoa yrittämisestä. En mittaillut lämpöjä, en tehnyt ovistestejä. Stressi ehkä väheni, mutta ei se meidän seksielämää kovin merkittävästi herätellyt. Kummallakin on paljon mielessä. Ehkä se tästä.. Nyt pitäisi päättää laitammeko vielä tähän mahdollisesti ja toivottavasti viimeiseen luomukiertoon kovinkin paljon efforttia vaiko annammeko asioiden mennä omalla painollaan. Täytyy keskustella asiasta miehenkin kanssa alkuviikosta.

Olipahan sitä asiaa nyt kuitenkin muutaman kappaleen verran. Osallistukaa arvontaan, ohjeet löydät oikeasta palkista. :)