Työkaverini meni naimisiin viime kesänä. Olemme tutustuneet ja ystävystyneet pikku hiljaa paremmin, ja keskustelleet vauvahaaveista. Olen kertonut meidän haasteista ja hän kertoi vuoden lopussa, että nyt on ehkäisy jätetty pois. Olemme työkavereita ja ystäviä, mutta paikoin, muutamasta hyvää hyvyyttään sanotusta kommentista on käynyt selväksi, että ei hän ymmärrä kuitenkaan, miltä minusta tuntuu.
He kävivät häämatkalla alkuvuodesta. Ennen matkaa hän vielä jännitteli ja laskeskeli ovulaation osumista, matkan jälkeen asiasta ei enää puhuttu. Arvasin tilanteen, mutta en annoin tilaa. Tänään hän tuli kysymään, onko minulla hetki. Hän istui alas ja kertoi tulevasta syysvauvasta. Halasin ja kyyneleet tulivat silmiini. En voinut itselleni mitään. Tiesinhän minä, että todennäköisyys sille, että hän onnistuu heti alussa on suuri - onhan hän nuori, hoikka ja omaa terveet elämäntavat. Eikä se ole meiltä pois. Mutta ne vaan tuli. Hän sanoi lohduttavasti, kyllä se teilläkin vielä. Sitten hän kertoi, kuinka hankalaa oli, kun ei tiennyt alkuun kuinka pahoinvointia voi pitää aisoissa, kertoi vinkit minullekin, jotta voin käyttää niitä sitten, kun onnistumme.
Voi surullista Toiveikasta. Nyt en osaa miettiä muuta, kuinka tulevina aikoina ruoka- ja kahvipöydässä keskustelu pyörii toisen onnen ympärillä. Kuinka siitä seuraa vinkkaavia katseita ja "koskas teille" kysymyksiä. Kuinka toinen kasvattaa vauvaa mahassaan ja toinen kasvattaa rypäleen verran alkioita ja toivoo, toivoo. Ja vaan odottaa.
Voi tiedän niin sun fiilikset :/ Mullehan kävi samoin viime elokuussa kun ihminen jolle olin avautunut töissä meidän lapsettomuudesta kertoi olevansa raskaana, itkin vartin putkeen töissä eikä siitä meinannut tulla loppua vaikka kuinka itseäni keräsin. Ei sille vain mahda mitään. Näinä päivinä tämän työkaverin pitäisi synnyttää ja jotenkin se pyörii mun ajatuksissa, mutta koen, että sitten pääsen kateudesta kun se lapsi on tullut ulos. En tiedä miksi kadehdin enemmän sitä raskautta kuin sitten sitä vastasyntynyttä vauvaa, jotenkin se helpottaa sitten.
VastaaPoistaTäällä myös yksi, joka komppaa täysin tunteitasi!
VastaaPoistaMinusta tosin on tullut myös katkera. Ajattelen sen niin, että toisen onni on todeltakin meiltä pois.
En kestä enkä halua nähdä muita odottavia äitejä. Millä tavalla he ovat muka parempia äitejä kuin minä, kun heille lapsi suodaan ja minulle ei?
Täälläkin komppaillaan. Ymmärrän täysin... Ei juuri muuta lisättävää. Kunhan muistat, Toiveikas, että sulla on oikeus noihin tunteisiin! Kaikilla meillä on. Halaus!
VastaaPoistaNiinpä. Olin puhun lenkeillä lapsettomuudestani erittäin avoimesti yhdelle ystävälleni. Hän tuli raskaaksi heti, ihan samantein, kun itse alkoivat yrittää. Ei kertonut siitä minulle mitään, vaan kuulin toisaalta. Se loukkasi todella syvältä, vaikka tarkoitus ei ollut. Heidän lapsensa on jo syntynyt ja on aivan uskomattoman suloinen pieni. Olen kateellinen. Ystäväni on ihana ihminen ja minä olen kateellinen.
VastaaPoistaJa aivan kuten Rowan tuossa yllä sanoo, sulla on oikeus noihin tunteisiin. Yritän muistaa sen itsekin. Yritetään kaikki muistaa se.
Voimia!
Jep, ei ole mukavaa. Nyt kun oma projekti on jäissä, odottelen vain että työkaverini, jonka tiedän myös yrittävän, tulee kertomaan minulle raskausonnestaan... Ei tule olemaan helppoa seurata vatsan kasvua.
VastaaPoistaPahin suru on - ainakin näiltä osin - nyt jo helpottanut. Itkin perjantaina kunnon itkut pariinkin otteeseen ja nyt olen taas valmis hymyilemään ja tukemaan ystävääni kaikessa mitä vastaan tulee. Voi olla, että itkut sen osalta eivät ole vielä itketty, mutta annetaan niiden tulla sitten jos ovat tullakseen.
VastaaPoistaEi se vaan ole aina helppoa.
Kiitokset teille jälleen myötäelämisestä, se auttoi kovasti. <3
Toisessa blogissa just samaa asiaa sivuttiin, tosin vain noiden lööpeissä esiintyvien tiimoilta. Miten se onkaan niin helppoa toisille, oikeaan aikaan suurin piirtein katsovat toisiaan, niin se on sitten siinä.
VastaaPoistaNiinhän minäkin unelmoin, että häälomalla ihanassa paikassa ihana vauvamme saa alkunsa. Oih, se olisi ollut romanttista ja vaikka mitä, mutta todellisuus on toista. Siksi kateellisuus ja itkut on pinnassa. Toistuvasti. Vielä ei ole ihan vierestä (onneksi) tarvinnut seurata raskautumisprosessia, mutta sekin päivä tulee vielä.
Ei ole helppoa ei. Mutta voimia sinulle! Ja jaksetaan yhdessä :)