maanantai 30. tammikuuta 2012

Green light

Varoitus: ei niin mieltäylentäviä tutkimuksia.

Kun kävimme Naistenklinikan ensikäynnillä, minulla kerrottiin olevan riskimerkintä tiedoissani (ESBL-bakteeri) johtuen Laparoskopian jälkitautina sairastamastani virtsaputken tulehduksesta. Tämä punainen merkintä pitäisi saada tiedoistani pois, ennen kuin voin päästä IVF:n. Olin käynyt jo yhdessä kontrollivirtsakokeessa taudin jälkeen, josta olin saanut negatiivisen tuloksen. Mutta tämä kyseinen ESBL-bakteeri on jollakin lailla niin ärhäkkä, että kolmen kuukauden päästä ensimmäisestä puhtaasta näytteestä jälkeen tulisi suorittaa jälkikontrolli. Ok. Eihän siinä mitään, käyn taas antamassa virtsanäytteet labraan.. Vaan eipäs mennäkään niin nopeasti, täällä sanotaan, että puhtaat näytteet tulee ottaa ulostenäytteestä. Kahtena peräkkäisenä päivänä.

Kiva. Tätä mä olen aina halunnut!

En tiedä teistä, mutta minä en toimi kellon tarkkuudella. Ehdin jo miettiä mielessäni, että näytteet pitää antaa viikolla, eli minä mahdollisesti teen noita näytteitä joko työpaikan vessassa tai sitten tukkaputkella ajelen sairaalaa kohti, kun kyseinen tarve herää. Onneksi sain sen verran alkusokistani toivuttua, että sain kysyttyä tarvitseeko näytteet toimittaa tuoreeltaan vai voiko yhtenä päivänä toimittaa molemmat ja toisaalta voiko näytteet ottaa kotona viikonlopun aikana. Onneksi sain molempiin myöntävän vastauksen. Minulle toimitettiin pienet näyteputkilot kotiin postitse ohjeiden kera. Näytteiden säilytys piti tehdä kylmässä. Jääkaappiin siis. Aina vaan paranee..

Näytteenotto itsessään ei onneksi ollut vaikeaa vaikkei se mieltäylentävää - kuten jo alussa varoittelin - ollutkaan. Ensimmäinen näyte onnistui ihan hienosti, mutta seuraavana päivänä ei sitten millään. Loppuviimein ei auttanut muu, kuin käydä tupakalla, jotta näytteen sain aikaiseksi. Kaikkea sitä nainen joutuu tekemään, sanon minä!

Luojan kiitos, lopputulemana oli puhtaat näytteet ja punainen merkintä tiedoistani pois. Tärkeintä on kuitenkin se, että esteitä IVF:lle ei enää tiedoissani ole.

PS. Saa nauraa..

10 kommenttia:

  1. OMG :) Aikalainen säätö on kyllä varmasti ollut päällänsä! Mitä kaikkea sitä joutuukaan tämän hyvän asian puolesta tekemään...Jännä kyllä, että tarvitsivat B-puolen näytteen vaikka A-puolen ongelmasta oli kyse (näin maalaisjärjellä ajateltuna).

    Ja onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin. Tuota operaatiota ei varmasti uudestaan olisi halunnut ottaa agendalle!

    VastaaPoista
  2. Voihan kamala! Onneksi pääsit ESBL:stä eroon vaikka puhtaiden paperien saaminen ei mitä ilmeisimmin ollut kovin helppoa. Pissanäytteet ovat vielä hyvin hyvin pientä kakkanäytteisiin verrattuna. Hyvä että se on nyt sulla takanapäin ja IVF häämöttää jo lähempänä!!

    VastaaPoista
  3. Ai kamala. Mie hytkyin vedet silmissä... Kirjoitit kyllä niin että pystyi suorastaan kuvittelemaan itsensä samassa tilanteessa. Vessahuumorihan se on parasta huumoria.

    Mutta lopputuloshan se ratkaisee ja hyvä niin! :)

    VastaaPoista
  4. :D Kyllä mäkin täällä hihittelin, näin itseni samassa tilanteessa kakkimassa johonkin pikkuputkiloon :D
    Miten se muuten onnistuu, pieneen näyteputkeen? :D

    Mutta hienoa tosiaan, että IVF:lle ei esteitä ole :)

    VastaaPoista
  5. hihihi, kyllä mua ainakin nauratti :D

    VastaaPoista
  6. Osaat kyllä hyvin kertoa nämä tilanteet, vedet silmissä sai nauraa täälläkin :D

    VastaaPoista
  7. Tämä nyt ei ollut mitään Facebook status -kamaa.. :) Arvelin, että tämä juttu jakaa katsomonsa, ihmeekseni vain yksi "Ei näin" tähän mennessä. Pakko tämä oli kuitenkin päästä jakamaan, joten mikä olisikaan parempi paikka kuin tämä, jossa saa olla ihan in gognito.. :)

    Emminkäinen: B puolen näyte otetaan paperille tms, josta sitten otetaan ihan vähän pumpulipuikkoon ja se puikko laitetaan sinne putkiloon. Onneksi!

    VastaaPoista
  8. Oivoi! Kaikkea sitä ihminen joutuukaan tekemään! Mutta hyvä, että bakteeri hellitti otettaan! Sulle olis haaste mun blogissa! :)

    VastaaPoista
  9. Voi ei, kaikkea sitä... *tirsk*

    Ja tuo pumpulipuikko kuulostaa jo paljon siistimmältä, minä kun jo kuvittelin että pitää lähteä kuskaamaan jöötiä rasiassa;)

    VastaaPoista
  10. I visited many sites but the audio feature for audio songs
    current at this web page is actually excellent.

    Look at my site ... http://chestfatburner.com/is-hormonal-imbalance-a-possible-cause-of-man-boobs-growth/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!