Uuteen nousuun

Töissä taas. Sähköpostit on selattu läpi ja otan reilusti itselleni pehmeän laskun arkeen. Lueskelen sähköpostit ja juttelen ihmisille. Kirjoitan tätä tekstiä. Palaan joihinkin maileihin ja alan purkaa sumaa. Yritän hahmottaa, mitä loppuvuonna pitäisi saada aikaiseksi. Kyllä se siitä. Onhan se loma ensi vuonnakin. Toivottavasti pidempi.

Menin sunnuntaina ihan ajoissa nukkumaan. Toisaalta aloitin heräilyt jo neljältä - pari tuntia ennen kellon soittoa - ehkä sitä epäili, ettei kello soitakaan ja myöhästyn ekana aamuna töistä. Jännä miten usein käykään näin. Olo oli onneksi ihan pirteä, vaikka aamuyön vessakäynnin yhteydessä totesin sen, minkä tiesin tapahtuvan. Tänään on kp 2.

Onneksi kerroin pomolle tutkimuksistani ennen lomaa. Nyt oli helppoa kertoa, että minulla on muutaman päivän sairasloma kuun lopussa pienen toimenpiteen vuoksi. Asiasta ei tarvinnut keskustella sen kummemmin. Mies sai myös vapaaksi työvuoronsa, jotta voi olla minun seuranani. Nukutuksessa tehtävä laparoscopia edellyttää aikuista vastuullista henkilöä seuraamaan minun tilaani illan ja yön ajan. Onneksi sekin tapahtuu pian eli ensi viikon perjantaina, jonka jälkeen ollaan taas viisaampia.

Tuntuu ihan hullulta olla pettynyt siihen, että mitään vikaa ei ole löytynyt. Sitä luottaa jotenkin suomalaiseen lääkärikuntaan ja hoitamisen tasoon. Sitä ajatteli ennen tutkimuksia, että minusta löytyy jokin selkeä vika, joka voidaan "naps" korjata. Vaikka eihän se näin yksinkertaista taida olla koskaan, kuten olen monen muun tarinoista jo oppinut. Mielessä ei kuitenkaan edes käynyt, että miehessä olisi vikaa vaan vika olisi automaattisesti ollut minussa. Toisaalta tuntui, että tutkimuksia ei tehty kovin pitkään paikallisesti. Lääkäri sanoi, että laparoscopian jälkeen tämä tie on kuljettu loppuun ja matka jatkuu muualla jos parin viikon päästä ilmenee, että putket on auki ja mitään outoa ei ilmene. Tutkimuksen jälkeen laitetaan lähete Naistenklinikalle ja "muistathan, että netistä et sitten lue mitään keskustelupalstoja". Bloggaamistahan ei mainittu..

Kuva: http://www.internetmonk.com

Mitä sitten tapahtuu? Tehdäänkö jotakin tutkimuksia uudelleen? Kuinka päätetään, mitä lääkitystä minulle aloitetaan? Kuinka pitkään siinä vaiheessa menee? Kuinka yrittämistä jatketaan hoitojen ajan? Odotellaanko sitä sitten vain luvatun hoitotakuun eli puolen vuoden odotusajan jälkeen kutsua koeputkihedelmöitykseen ja piikitellään koko ajan? Kannattaako tähän vielä sotkea uutena juttuna tikuttamista ja ovulaation järjestelmällisempää paikantamista? Vai kannattaisiko yrittäminen unohtaa kokonaan ja toivoa sen auttavan luomuraskauteen? Entäpäs vaihtoehtohoidot, onko joku käynyt esimerkiksi akupunktiossa? Onko siitä jäänyt rentoutunut olo ja tunne, että siitä on ollut jotakin apua yrittämisessä?

Kysymyksiä, kysymyksiä ja epävarmaa oloa. Ehkäpä yritän keskittyä hetkeksi taas töihin. Yritän, onnistumisesta en anna takuuta..