Töissä

Minulla on hyvä työpaikka. Mieluisia työkavereita. Olen mukana monessa ja olenkin kolmen vuoden ajan - eli työsuhteeni alusta asti - profiloitunut henkilöksi, joka mielellään lähtee mukaan projekteihin, osallistuu aktiivisesti monenlaiseen ja on hyvin kiinnostunut varsinkin tietoteknisistä projekteista. Viime vuonna lupauduin muutamaan projektiin, jotka alkoivat vuoden vaihteessa ja pari vanhaakin projektia on vielä käynnissä. Lisäksi vastuullani on minun omat oikeat hommani.

Kuva: http://www.dreamstime.com

Ajatuksissa on, että minun on saatava valmiiksi mahdollisimman paljon omia töitäni huhtikuuhun mennessä - eli mahdollisimman paljon roikkuvia pois - ja toisaalta projektit olisi saatava siihen malliin, että ne eivät aiheuttaisi ylimääräistä stressiä IVF-hoitojen aikaan. Ja onhan siinä joka tapauksessa muutaman päivän sairaslomakin tiedossa.

Tällä viikolla kuulin, että yhden projekteista, ehkä isoimman niistä - aikataulua on muutettu. Luulin, että suurin osa työkuormasta osuisi alkuvuodelle, mutta niin ei olekaan. Työkuorma osuu juuri huhti- & toukokuulle. Ja siihen osuu siis myös minun vastuullani oleva varsin iso osa projektia - sellainen osanen, joka on saatava valmiiksi, jotta muut voivat jatkaa muiden osien parissa. Toisaalta arvelen, että myös minun osioni jälkeen projektin vetäjällä olisi ollut minun osalleni suuria toivomuksia.

Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kertoa vetäjälle - joka on onneksi myös luotettava henkilö ja olen jo alkanut häntä pitää myös ystävänä - että, olen koeputkijonossa ja että hoidot sijoittuvat keväälle. Minun kontolleni ei siis voi silloin laittaa niin paljon tehtäviä, kuin normaalissa tilanteessa. Myös toiselle kollegalle kerroin, koska hänen kanssaan teen paljon yhteistyötä projektien parissa.

Aloin listaamaan mielessäni, kuinka moni tietää hoidoista töissä. Listalla ovat esimieheni, kolme läheisintä työkaveriani, joita pidän myös ystävinäni, sekä nämä kaksi kollegaa. Lisäksi asiaa on sivuttu ainakin viiden henkilön kanssa. Toisaalta yksi idiootti sanoi koko osaston edessä viime kesänä, että sinähän syötkin kahden edestä. Vedin tilanteessa suorastaan melonin nenääni ja kun idiootti tuli myöhemmin pyytämään anteeksi, olin niin tolaltani, että itkin ja annoin idiootin kuulla kunniansa - sanalla sanoen sanoin, että asiat eivät aina ole niin helppoja ja että ei keneltäkään pitäisi tuollaisia mennä sanomaan - ja tämä idiootti on takuulla juorunnut siitä muillekin. Eipähän ole tullut enää kyselyitä. Olen saanut olla rauhassa.

Toisaalta on hyvä, että töissä asiasta ainakin jollakin tasolla tiedetään, toisaalta asia ahdistaa minua todella paljon. En missään nimessä halua olla kahvikeskusteluiden aiheena varsinkaan tästä aiheesta.

On jotenkin kaiken kaikkiaan hankalaa suunnitella jotakin, josta ei ole varmuutta. Voihan olla, että emme pääse vielä aloittamaan hoitoa huhtikuussa. Yhtään ei osaa sanoa, kuinka hoidot vaikuttavat minuun ja jaksamiseeni. En ole oikein edes viimeaikoina uskaltanut miettiä sitä, mitä tapahtuu sitten, jos saisimme plussan. Jotenkin ajatukset ovat niin täysin fokusoituneet siihen tavoitteeseen, että pidemmälle ajatuksissani pääsen harvoin.

Kuva: http://blogs.babycenter.com

Joka tapauksessa, nyt alkaa kahden kuukauden jakso, jonka aikana täytyy tehdä paljon töitä. Saada paljon aikaiseksi. Olla hyvin tehokas. Jotta saisin aikaiseksi stressivapaan tilan töihin. Jotta voisin keskittyä mukaviin asioihin sitten hoitojen keskellä. Jotta pienen pieni solunen voisi tehdä pesän itselleen minuun ja alkaa hurjasti kasvamaan. Jotta meille saataisiin vauva.