Minä en ole lapseton. Tai siis olen, mutta en liitä sitä asiaa kuitenkaan itseeni ja meihin. Vuoden yrittämisen jälkeen saa ikäänkuin automaattisesti diagnoosin infertilitas primaria, kuin leiman päällensä. Jotenkin tämä diagnoosi ei kuitenkaan ole minulle riittävä asia, jotta tunnustaisin koskaan ääneen olevani lapseton. Siitäkin huolimatta, että meillä tuli juuri vietetyn hääpäivän mukana myös kahden yrittämisvuoden rajapyykki täyteen.
Jotenkin haluan erotella itsestäni - ainakin vielä - sen ajatuksen. Meille vauva on yritysblogi - ei lapsettomuusblogi - ja minä yritän mieheni kanssa tulla raskaaksi. Minulla ja meillä on vielä luottamusta siihen, että tulemme jonakin päivän saamaan lapsia. Ehkä yritän selittää itselleni ja teille, että minun määritelmäni lapsettomuudelle on se, että henkilö on tehnyt itsensä kanssa sopimuksen tai sovinnon "minä en saa lapsia". Minä ja mieheni emme ole tehneet sellaista sovintoa.
En kuitenkaan usko, että lapsettomuus tuntemukseni tai ihmiseen liitettynä asiana voisikaan tulla yhdessä hetkessä kuten infertiliteettidiagnoosi. Sovintoa tai sopimusta valmisteellaan monella tasolla ja pitkään, jos yrittämistä on jossakin vaiheessa tapahtunut. (Onhan toki tarkoituksellisesti lapsettomia, mutta siihen en tässä aio sen kummemmin puuttua.) Asiaa valmistellaan mentaalisesti, käydään keskusteluja, pohditaan "mitä sitten jos?" ja sovitaan, että tarkoituksellinen yrittäminen jää ja etusijalle nostetaan jotakin muuta. En ole vielä valmis sellaiseen. En ole valmis tekemään sellaista sovintoa. Siihen on onneksi vielä aikaa.
Infertiliteettidiagnoosi jää hoitokertomukseen vaikka raskaus alkaisikin. Uskon, että myös tunteet, joita on käynyt läpi tämän yrittämisen aikana jäävät myös pysyvästi muistiin. Ei pidä enää asioita itsestään selvyyksinä. Arvostan perhettä ja rakkautta ja elämää eri lailla kuin ennen.
Ehkä voisin myöntää minulla olevan lapsettomuuden ensioireita. Ensioireiden tultua lähestyn asiaa etäältä - hieman pelokkaana - mutta kieltäen asian kuitenkaan koskevan meitä. Melkein täysin objektiivisesti. Lapsettomuus on kuin suuri kupla. En halua tutkailla asiaa liian tarkasti ja läheltä, jotta kupla ei puhkea ja ryöpsäytä päälleni jotakin.. Jotakin liikaa.
Ei. Minä en ole lapseton.
Tärkeitä ja isoja asioita olet pohdiskellut. Olen miettinyt myös, että jos kohdallani yritys venyy vuosien mittaiseksi niin pystyisinkö ajattelemaan olevani lapseton. Ajatukseni vastaavat pitkälti omiasi tämän asian suhteen.
VastaaPoistaSopimusta sun ei tarvitse tehdä kenenkään kanssa, uskon ja luotan vakaasti siihen, että vielä Teillä tärppää! *Iso halaus Sinulle*
Mä myös olen pohtinut näitä samoja asioita viime aikoina. Minäkään en vuoden yrittämisen ja diagnoosin jälkeen en vielä tuntenut olevani lapseton, ajatus oli, että me vain nyt yritämme, ja siinä nyt vaan vähän kestää. Mutta viime aikoina olen ottanut askeleen lähemmäs lapsettomuutta, olen tiedostanut, että jossain vaiheessa täytyy oikeasti mennä kenties puhkaisemaan se kupla ja todella miettiä näitä asioita. Aloittaa surutyö ja tehdä sovinto. Mutta ei vielä :)
VastaaPoistaMinä aloin ehkä tuossa noin neljän vuoden kohdalla olla mielestäni lapseton. Jotenkin ajattelen sen niin, että kukin itse määrittelee itsensä tai sitten jättää määrittelemättä. Itselläni se on vienyt jotain henkistä puolta eteenpäin, kun olen kielellistänyt "kärsiväni lapsettomuudesta". Sillä sitä tämä minun elämäni juuri nyt tällä hetkellä on. Lapsettomuutta, joka aiheuttaa kärsimystä.
VastaaPoistaAh, muotoilit hyvin sanoiksi sen, mitä en itse ole osannut. :)
VastaaPoistaVastikään jostain kuulin, että vuoden epäonnisen yrittämisen jälkeen ihminen on "lapseton". En kyllä osaa sitä itseeni mitenkään liittää. Meillä nyt vaan ei ole lasta vielä, mutta toivottavasti joskus on.
Hei! Täällä kirjoittaa Jenna, Pieniin päin-blogista. Blogi koki jälleen mullistavia muutoksia: Nimi vaihtuu ja osoitekkin on uusi, ja sempä takia lähetänkin teille kaikille lukijoille uudet kutsut, että pääsette varmasti lukemaan uutta blogia. Jos jollekkin tulee ongelmia lukemisessa, niin minulle saa lähettää sähköpostia osoitteeseen tiitiainen92@hotmail.fi
VastaaPoistaJa jos joku muu tämän kommentin lukiessaan tahtoisi myös lukea vauvakuume aiheista blogiani, niin tässä linkki seurantablogiini, jonka kautta pääsette lukemaan itse logia :)
http://seurantablogi.blogspot.com/