perjantai 4. marraskuuta 2011

Next phase

Ovulaation tikuttelusta ei tullut sen selvempää tulosta. Nyt eletään jo kiertopäivää 20 ja värien hiipuminen laimeasta olemattomaan kertoo sinänsä selvää kieltään. Rowan sanoi muutaman teksti taaksepäin kommenteissa, että hormonihuippu voi olla niin nopea, että yhden testin tekeminen päivässä ei vain riitä - ensi kuussa kokeilen siis kahdella testillä per päivä. Jotenkin fiilis on kuitenkin, että noiden testien kanssa säästetty raha on rahan heittämistä kankkulan kaivoon. Jos näiden testien jälkeen jatkan tikuttelua, hankin ClearBlue:t, piste ja pääsen helpommalla. 
 
Onnekseni kroppani kertoi varsin selvästi tässä kuussa ovulaation ajankohdan. Maanantaina minusta tuntui, etten pöksyissäni pysy, kirjaimellisesti. Onneksi mies auttoi parhaalla mahdollisella tavalla ja mahdollinen/todennäköinen ovulaatio saatiin samalla myös hyväksikäytettyä. Voisi sanoa, että kaikin puolin tässä kuussa pitäisi olla hyvät todennäköisyydet raskautumiseen.
Kuva: http://www.dogsandcats101.com/

Ovulaation ajankohtaa maanantaille eli kiertopäivälle 16 vahvistaa myös aamulämpöjen nousu, ne ovat nyt kolmatta päivää pysyneet koholla yhden nopean aallonpohjan jälkeen. Varmuuden ovuloinnille saan vasta 23 päivä marraskuuta, kun minulla on lääkärin soittoaika. Silloin saan tulokset tämän päiväisestä ja maanantaisesta progesteronikokeesta. Huolissani en asiasta missään nimessä ole, eiköhän sieltä tule ihan kelvolliset tulokset.

Nyt alkaa jokatapauksessa siis taas jännittäminen ja piinaaminen. Viime yönä näin jo unta siitä, että olin kolmatta päivää raskaana. Minulla oli jo pieni vauvamaha pallean(?) kohdalla ja esittelin sitä aivan innoissani töissä uusissa äitiysvaatteissani. Unessa olin kahvipöydässä, ja olin kauhean iloinen siitä, että jouduin lähtemään kesken kaiken oksentamaan kaikkien hajujen vuoksi. Hihkuin ja hypin matkalla vessaan. Kaikki merkit näyttävät siltä, että tässä kuussa voidaan tulla alas korkealta ja kovaa, mutta ei mietitä sitä vielä.

5 kommenttia:

  1. Toivotaan, että nyt sit tärppäis :)! Itse olen myös testailut ovulaatiota, mutta merkkiäkään siitä ei ole ollut. Tikussa näkyy aina lähes samankaltainen hailea viiva. Ehkä pitäisi myös ostaa joku kalliimpi testi. Tosin meillä yritystä niin vähän takana, että luulen etten osta tikkuja vähään aikaan ollenkaan. Tuntuu vaan niin rahan haaskaukselta.

    Yritystä täälläkin ollu hyvin tähän asti tässä kierrossa, mutta sellanen tunne ettei vielä tärppää. Toisaalta en edes halua ajatella mitään oireita, koska viime kierrolla tuli vaan paha mieli ku menkat alkoi ja oli jo ehtinyt kuvittelemaan ties mitä oireita.

    VastaaPoista
  2. Mäkin jotenkin luotan nyt siihen, että se oli koska se väri alkoi hiipua pikkuhiljaa niin ettei tullut enää mitään, joten täytyyhän siellä sitten jotain olla että se edes vähän vaihtoi väriä. Ehken vaan bongannut sitä oikeaan aikaan. Toivotaan, että molemmilla tärppäis :)

    VastaaPoista
  3. Mä oon nähnyt viime aikoina moneen kertaan unta, että oon raskaana ja sit oon synnyttänyt, mutta en vauvaa vaan lapsen. Eli semmosen about 5-v lapsen :)

    VastaaPoista
  4. Tulin nyt ensimmäistä kertaa kommentoimaan tänne ja liityin virallisesti lukijaksikin, vaikka olenkin täällä jo pidemmän aikaa lueskellut blogiasi :) Itsekin olen nyt huomannut, että oviksen tikuttelu kerran päivässä ei taida (aina) riittää. Tässä kierrossa aloitin kerran päivässä tikuttelun kp:nä 11, ja sain vain tyhjää kontrolliviivan viereen. Sitten yhtäkkiä eilen aamulla (kp17) sainkin haaleahkon viivan, joka oli melko samanvahvuinen kontrolliviivan kanssa, mutta kuitenkin haaleampi. Ajattelin, että siitä se lähtisi vielä tummenemaan, ja testasinkin uudestaan vielä illalla. Mutta sitten viiva olikin vielä edellistä haaleampi! En keksi mitään muuta selitykseksi, kuin että lh-huippu olikin jo jossain toissapäivän ja eilisen testailun välillä, ja lähti laskuun niin nopeasti, etten ehtinyt huomata sitä.

    Tämän pitkän sepustuksen pointti oli siis, että kannattaa testailla kahdesti päivässä :)

    Tsemppiä ja plussatuulia sinne!

    VastaaPoista
  5. Angel86: Jotenkin tuntuu joo ajan haaskaukselta. En oikein tiedä itsekään viitsinkö jatkaa. Toisaalta, eipä tuo entisen tyylinen toiminta järin tehokas ole ollut.. ;)

    Vilkkaalle peukkuja, ehkäpä tärppäsi, me mitään viivoja tartteta tärppäilyyn!

    Lunalla on vähän kovempi ponnistelu edessä 5 vuotiaan kanssa. =)Mutta on ne unet omituisia. Mitähän asioita niissä alitajuisesti käy läpi?

    Tervetuloa Haaveilijalle, oletkin 20. lukija sivustollani! Liityin lisäksi sinun blogiisi lukijaksi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!