Pöh

Työskentelen kotitoimistosta käsin tämän päivän vielä vaivaavan mahataudin (toivottavasti) loppulaulujen vuoksi. Työkoneraksuttaa hitaasti vieressä hommiaan ja samalla on ihan hyvä selailla kotikoneella hmm.. Kaikenlaista.

Edelliseen postaukseeni viitaten olen nyt tänään selaillut kaikkea ihanaa pienelle. Olen löytänyt ihan uusia kauppoja, joista voisin kuvitella ostavani lastenvaatteita juuri meidän vauvalle. Olen käynyt lukemassa äitien kirjoittamia arvioita hyvistä ja laadukkaista vaatteista keskustelupalstoilla ja miettinyt, millälailla haluaisin juuri oman lapseni pukea. Värejä ja kuvioita, mukavuutta ja riemua, niitä minun lastenvaatekoppani olisi täynnä.

Kuitenkin vastaan piti tulla tämä (H&M):

Jonka jälkeen en voinut kuin ajatella: "Tekeeköhän ne sellaisia bodyja, jossa lukee Mum+Dad(+Doctor and all the other staff)=Me". Taitaa bodyssa mitta loppua kesken. ;)

Tekisinkö hankintoja?

En ole tähän mennessä ostanut mitään. Olen kyllä ajoittain neulonut jonkin nutun, pipon tai muun pienen ihanaisen vaatteen, mutta en ole ostanut kaupasta mitään vauvan tarvikkeita, joille ei ole jo vastaanottajaa olemassa.

Tämähän on johtunut tietenkin taikauskosta "en voi ostaa mitään, jos se vain tuo huonoa karmaa...". Nyt olen kuitenkin miettinyt, pitäisikö ostaa jotakin. Käänteistä psykologiaa. Jos ostaisin jotakin, ehkä se siivittäisi minut myös onnistumiseen.

Voisi olla jopa ihan hauskaa hipeltää pieniä nuttuja, antaa katseen viipyillä tuteissa ja pienissä pehmeissä leluissa. Antaa haaveiden lentää. Ehkä se riipisi sydäntäni, mutta se voisi myös tuntua hyvältä. Bittersweet. Kahdelle ystävälleni on syntymässä keväällä vauvat, ehkä samalla voisin katsella jotakin pientä myös heille.

Tekemäni pienet neuleet on kauniisti päällystetyssä laatikossa hyllyn päällä huoneessani eli toivottavasti tulevassa lastenhuoneessa. Sinne samaan laatikkoon voisin laittaa jonkin uuden, pienen, ostetun asian odottamaan toiveemme täyttymistä.

Taas lähtee

Hei vaan kaikille hei!

Joulukuun ja loppuvuoden masennuksesta on pikkuhiljaa noustu kohti uuttaa pirteämpää ilmettä. Ilmeen piristyminen on näkynyt niin liikkumisessa ja sen lisääntyneessä määrässä, niin omassa ulkoisessa habituksessa kuin tämän blogin ulkoasussakin. Eilen illalla alkoivat menkat (jippii) juuri sopivasti, koska tänään päättyi klinikan joulutauko. Aloitin saman tien eilen illalla Progynovalla ja sillä mennään nyt 6mg päivässä ensi viikon perjantaille asti ainakin, jolloin ultrassa tarkastetaan tilanne. PASiin olisi siis tarkoitus päästä muutaman viikon päästä.

Olemme tehneet miehen kanssa vakaan päätöksen, että tänä vuonna onnistaa. Piste. Tottakai on huomioitava se, että me emme ole koneita. Vuoden lopussa se alkoi unohtumaan ja pettymyksen käsittelylle ei annettu riittävästi aikaa. Mutta nythän me lähdetään siitä, että tämä seuraava onnistuu.

Joulukuussa velloin itsesäälissä useampanakin iltana. Samalla tuhosin suklaata, jääkaapissa olleita herkkujuustoja että useita pullollisia kuohu- ja punaviiniä. Tapansa kullakin, mutta tämä nollaaminen on tehnyt minulle selkeästi hyvää. Olen saanut jälleen takaisin luottamuksen tulevaisuuteen ja nyt täytyy vain huolehtia siitä, että jatkossa tuo luottamus ei joudu pettymyksien tulilinjalle.

Kaikki asiat selviää, tavalla tai toisella!

Just to be clear: BabyBusiness Strategia (2013)

Visio

Meidän perhe nykyistä jäsenmääräänsä isompana niin, että perheen jäsenet kunnioittavat, rakastavat ja tukevat toinen toisiaan ja elävät terveenä ja onnellisena hyvässä kodissa.

Missio

• Toimia kaikkien mahdollisten resurssien mukaisesti niin, että perheen jäsenten määrä lisääntyisi.
• Ylläpitää ja kasvattaa perheen sisäistä hyvinvointia rakastamalla läheisiään sekä osoittamalla sen parhaiten osaamallaan tavalla.

Strategia

Taloudellisista uhkakuvista huolimatta nyt on aika sijoittaa perheen tulevaisuuteen. Taustatutkimuksien mukaan tavoitteen saavuttaminen on erittäin mahdollista, joten investoinnit lisääntymisen mahdollistamiseksi ovat tärkeääkin tärkeämpiä. Jotta voi niittää, on pakko kylvää.

Investointien ajoittaminen onnistumisen maksimoimiseksi harkitaan tarkoin. Perheen jäsenten korkea motivaatio, hyvä yleinen terveydentila ja hyvinvointi voivat vaikuttaa - näiden edellytysten ollessa optimaalisella tasolla tehdään strategisesti oikeat ajoituspäätökset.

Ulkopuolisten toimijoiden tuki mission ja vision saavuttamiseksi on kriittistä, siksi perheellä on oltava parhaiden asiantuntijoiden tuki. Hyvien, tuttujen ja luotettavien yhteistyökumppaneiden kanssa toimiminen tuo turvallisuuden tunnetta. Tutut toimintatavat sekä ymmärryksen lisääntyminen vastassa olevista haasteista voivat myös lisätä onnistumisen mahdollisuuksia.

Vertaistuen tärkeyttä perheen hyvinvoinnin varmistamiseksi ei tule unohtaa. Jo olemassa olevan tukiverkoston kanssatukeminen ja tuettavana oleminen parantaa henkistä hyvinvointia ja kasvattaa motivaatiota.

Oleellisesti on kuitenkin tärkeintä, että perheen hyvinvointi sekä keskinäinen rakkaus pysyy vahvana.

Meidän!

Tämä vuosi on meidän!

Tulos: odotettu

Tänään kävin raskausverikokeessa. Pika Hcg:n tulokset sai onneksi nopeasti. Tulos ei ollut yllätys; hormoni ei ollut koholla. Taas on yksi vuosi täynnä, joulu koittaa ja me vain edelleen toivotaan ihmettä tapahtuvaksi.

Minua jaksaa ihmetyttää se, kuinka kukaan ylipäätään onnistuu raskautumaan. Nyt meillä on takana neljä hyvätasoisen alkion siirtoa lupaavana odottavaan kohtuun hyvien lääkärien hoidossa, ja mitään ei tapahdu.

Nyt on pää tyhjä, kasvoja kiristää niin monen pyyhityn kyyneleen jäljiltä, että on aika ottaa aikalisä. Keskittyä siihen, mitä meillä on hyvää ja koota elämän palapeliä hetki ilman ilmalentoja ja mahalaskuja. Uuden siirron aika on vasta sitten, kun voi jälleen vastata kysymykseen "Mitä sinulle kuuluu?" jotakin järkevää, ja ilman, että suupieli alkaa väpättämään.

Eilen

Ystäväni on lähestynyt minua useaan otteeseen jo viestillä muutamien viikkojen aikana. Ystävä on rakas, mutta en ole osannut, enkä jaksanut vastata hänen viesteihinsä mitään. Eilen hän oli lähestynyt lisäksi huolestuneella viestillä Facebookissa. Olin ajatellut, että viikonloppuna häntä lähestyn, mutta eilen huolen taso oli jo sellainen, että minun oli pakko hänelle vastata.

Nyt varmasti ihmettelette, että miksi en ole ystävälleni, ja hyvin rakkaalle sellaiselle, vastannut. Ja vaikeaa sitä on edes selittää. Viimeisen kuukauden aikana, siitä lähtien, kun menkat alkoivat tuoresiirron jälkeen, en ole halunnut nähdä ketään. Töissä on onneksi ollut hiljaisempaa ja palavereita vähemmän, joten olen pystynyt vetäytymään omaan huoneeseeni suljetun oven taakse. Lisäksi mieheni on kulkenut samassa rytmissä kuin minä, joten olen saanut välttää myös työpaikkabussin, jossa vieruskaveriksi ei aina voi valita tyhjää paikkaa. 

En ole jaksanut kysymystä "Mitä sinulle kuuluu?". Minulla ei ole siihen vastausta. En voi vastata totuudenmukaisesti, vaan yritän näytellä omaa, normaalisti niin iloista itseäni, vaikka todellisuudessa tekisi mieleni sanoa kaikille suoraan miten asiat on. Olen surullinen ja väsynyt. Olen turhautunut ja rikki. Miksi tämä ei voi jo loppua? Ja toisaalta en halua puhua tästä. Minulla ei ole oikein mitään sanottavaa.

Rakkaan ystäväni kuulumiset haluan kyllä kuulla, mutta vastauksessani pyysin häntä ymmärtämään ja odottamaan vielä hieman. Annoin samalla hänelle linkin tähän blogiin. Rakas H: Toivottavasti sinä ymmärrät minua.

Päivä meni viestin jälkeen itkuisissa merkeissä, en halua olla tällainen. Onneksi työpäivä loppui aikanaan, ja mieheni tuli minua hakemaan. Koko kotimatkan itkin ja mieheni hiljaa tuki kuskin paikalta. Itkusta ei vaan meinannut tulla loppua. Kotona miehen kainalossa sain kerrottua taustoja, mies hyväili ja kuunteli, ja pikkuhiljaa solmut aikenivat. Tuli helpompi olla. 

Ja samalla, kun tästä blogista oli kerrottu yhdelle, oli aika sanoa myös miehelle: "Kyllähän sinä tiedät, että minä kirjoitan blogia lapsettomuudesta. Haluatko joskus lukea? Se on auttanut minua paljon." Mies oli tottakai tiennyt, mutta ei ollut lukenut. Tähän mennessä yksi on tiennyt tästä, nyt teitä on kolme. 

Tervetuloa siis rakkaat, maailman tärkeimmät ihmiset, tässä minä olen.