Näin on taas kuukausi vaihtunut. Lokakuu on alkanut ja minun mielestäni vuoden pimeimmät ja ikävimmät kuukaudet ovat täällä.
Löysin eilen paikan kahdelle Ikeasta hankkimalleni pöytälampulle. Näin syksyllä valoa kaipaa ja sitä yrittää tuoda jokaiseen nurkkaan keinolla millä hyvänsä. Ei ne lamput paljoa valaise, mutta tuovat silti kotoisuutta ja lämpöä meidän pirttiin.
Syksyn ensimmäinen flunssa alkaa hiljalleen helpottamaan. Vielä en ole päässyt liikkumaan, mutta tänään tai huomenna lähden yrittämään. Viikon liikuntatauko tuli todella harmittavaan saumaan - olin juuri päässyt niin hyvin liikkumisen makuun ja nyt joutuu aloittamaan taas enemmän tai vähemmän alusta. En anna sen kuitenkaan lannistaa, lähden hiljakseen liikkeelle tänään tai viimeistään huomenna ja hidastan jos on tarvis, toista flunssaa en halua sairastaa ihan heti. Kyllä minä vauhtiin uudelleen pääsen.
Aika on taas hidastanut tahtiaan. Olen odottanut kuukautisia alkavaksi jo monta päivää ja jokainen vessassa käynti alkaa housuihin vilkaisemalla. Eilen oli jo pakko tarkistaa, että mitä kiertopäivää eletään ja totesin turhaan odotelleeni, eilen oli vasta kp 26 ja kuukautiset voivat alkaa pahimmassa tapauksessa vasta loppuviikosta. Oikeastaan on siis ihan hyvä, että olin viime viikon pois töistä, töitä on nyt riittämiin ja ehkä aikakin taas lähtee niiden mukana uudelleen tehokkaammin liikkumaan.
Torstaina minulla ei myös seuraava käynti akupunktioon. Emme ole varanneet aikoja kovin pitkälle tulevaisuuteen, koska hoidon aikataulu ei ole vielä varmistunut, mutta toivottavasti torstaihin mennessä olen jo viisaampi. Hoidon aikataulu varmistuu, kun soitan klinikalle kuukautisten alettua.
Miehelle se, että kuukautiset eivät ole vielä alkaneet oli hyvä uutinen. Hänellä on vielä parin viikon ajan todella kiireistä töistä, mutta sen jälkeen helpottaa, jolloin hänen on huomattavasti helpompaa järjestää vapaita töistä. Hyvä niin, vaikka minun puolestani sillä ei sinänsä olisi ollut mitään väliä. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen.
Uusi sivun ulkoasu ei ole saanut hirvittävän suurta suosiota. Annan sivun kuitenkin olla tällainen pari viikkoa ja päätän sen jälkeen miten haluan sen pyörittää vai jätänkö sen tällaiseksi. Kokeilen. Makustelen. Ehkä olen vain "sucker for lost causes".. Töissäkin olen vienyt epäsuosittua asiaa eteenpäin jo pari vuotta. Kyllä se siitä.
Lokakuu. Tuo meille jotakin uutta ja kaunista pimeyden sijaan.
Tunnisteet
Ajatuksia
(97)
Aunt Flo
(23)
Baby Factory
(26)
Endo
(2)
Graviditas
(16)
Haasteet
(6)
Haaveita
(14)
Halloweeniksi Haamu
(8)
Hoidot
(58)
Itsestään huolehtiminen
(53)
Kesän korvalla kantavana
(4)
Kevyt Projekti
(25)
Kierto
(46)
Kiinalainen lääketiede
(7)
Kustannukset
(6)
Lapsettomuus
(20)
Lasten kasvatus
(4)
Lämmöt
(15)
Lääkkeet
(30)
Odottavan aika on pitkä?
(53)
Opiskelua
(1)
Piina
(30)
Positiivisen odotus
(16)
Prkl
(28)
Raskaus
(2)
Sijaisvanhemmuus
(1)
Suosittelen
(9)
Testit
(19)
TTC United
(9)
Tunnustukset
(2)
Tutkimukset
(19)
Työ
(20)
Valmistautumista
(15)
Ystäviä
(28)
Ulkoasu on ihan kiva, mutta lataa tosi hitaasti. Kesti varmaan 5 minuuttia saada sivu auki :/
VastaaPoistaLiikuntatauot on kyllä aina niin harmittavia, mutta toisaalta välillä tekee hyvää huilata. Sitten taas jaksaa, eikä se peruskunto vielä viikossa mihinkään häviä! Tsemppiä!
VastaaPoistaMinulla sivu latautuu ihan reippaasti, ei ongelmia. Mutta kyllä tähän pitää totutella, on niin erilainen! ;)
Mä pidän uudesta ulkoasusta. Eikä ole mtn ongelmia avautumisessa.
VastaaPoista