maanantai 31. lokakuuta 2011

Ovulation, where art thou?

Tänään on kp 16. Ovulaatiota on tikuteltu ja lämpöjä on mittailtu, mutta ovista ei näy niiden mukaan. Lämmöt heittelee edelleen, mutta jos nyt niistä voi mitään päätellä, niin sen, että ovista ei vielä ole tapahtunut. Johtofolli oli 18mm perjantaina, joten eikö luulisi, että kohta alkaisi tapahtumaan? Jos ymmärsin oikein, Clomifeneilla on tarkoitus parantaa ovulaatiota. Luulin myös, että ovis tapahtuisi mahdollisesti jo aiemmin kierrossa lääkkeen vaikutuksesta. Clomista ei tullut sivuoireita, onkohan annostus minulla vaan liian pieni? Lääkäri oli hieman pettynyt perjantaina follien kokoon, mutta ainakaan ei ollut liikaa folleja kehittyneenä. Tällä annostuksella jatketaan joka tapauksessa joulukuulle asti, kunnes meillä on ensimmäinen lääkäriaika Naistenklinikalle itsenäisyyspäivän aattona. Siellä saadaan varmasti lisää tietoa asiasta. Tulevana perjantaina ja maanantaina käyn taas progesteroniverikokeissa. Edellisten kerran tuloksista ei voinut päätellä oikein mitään, koska ensimmäisen tulos oli hieman alakanttiin ja toisen tulokset hukkuivat.

Jotenkin minulla on kuitenkin sellainen olo, että tänään tikkuun tulee kaksi viivaa. Toivotaan!


3 kommenttia:

  1. Oletko sinä tikutellut kerran vai kaksi päivässä? Kyllä se yksi kerta useimmille riittääkin, niinkuin ohjeissakin sanotaan. Minulle vaan ei riittänyt. Minun täytyi testata pari kertaa päivässä, sillä LH-tason nousu ja lasku on minulla niin kamalan nopea. Lääkäri sanoi, että joillakin se vain menee niin ja silloin kannattaakin kahdesti testata. Esimerkiksi yhdessä viime kevään inssikierrossa aamulla ei tullut hymynaamaa, mutta illalla tuli, ja seuraavana aamuna ei enää. Inssi tehtiin tuona päivänä ja munasolu jo irronnut. Oon sit vissiin vähän liian nopee joissakin asioissa. :D

    VastaaPoista
  2. Tuo rowanin tekstihän tuo vähän sitten toivoa tännekin. Kun viime kierrossakin oli edellisiltana plussa ja seuraavan päivänä ei enää. Josko se nyt olis sitten mullakin jo tapahtunu. Mutta samassa veneessä taidetaan olla. Inhottavaa tämmöinen epätietoisuus. Toivotaan että sulla ne kaksi viivaa nyt piirtyisi! mä en enää jaksa ees tikuttaa.

    VastaaPoista
  3. Yhden olen vaan tehnyt päivässä. Jos ei tähän kiertoon tule tuplaviivoja ollenkaan, niin kokeilen sitten seuraavaan kiertoon kahdella testillä ainakin kriittisimpinä päivinä. Tai sitten hankin noita Clearbluen digitestejä, joilla tulos oli ihan selvä. Tosi hyvä on tietää, että joillakin LH-huippu on tosi nopea.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!